Tekstissäni ”Esimakua tulevasta” kirjoitin, että kootessani blogini pohjaa kaikki tuntui kokoontuvan yhteen kuin itsestään ja asiat, joita tarvitsin ilmestyivät usein ihmeellisesti eteeni kun vain ajattelin, mitä tarvitsin. Mielessäni heräsi ajatus, että vetovoiman laki toimittaa meille kaiken tarvitsemamme yhtä luonnollisesti kuin elimistömme toimittaa eri elimille kaiken, mitä ne tarvitsevat toimiakseen kunnolla.
Koska olemme maapallon ’sisäelimiä’ on luonnollista, että universumi toimittaa meille kaiken tarvitsemamme voidaksemme suoriutua tehtävistämme. Siksi tärkein kysymys, minkä voimme itsellemme esittää on, mitä tarvitsemme – ei niinkään, mitä haluamme.
Keskittyessämme haluihimme pöhötymme ja olemme kuin elin, johon on kerääntynyt ylenmäärin jotakin ainetta. Se aiheuttaa epätasapainoa ja vaikeuttaa kehon toimintaa kokonaisuutena.
Kun keskitymme tarpeisiimme näemme itsemme osana kokonaisuutta ja ajatuksemme ja toimintamme keskittyvät ylläpitämään tasapainoa.
Etusivulla esitän itselleni kysymyksen: ”Kuka minä olen?”
Se sisältää myös kysymyksen: ”Kuka minä haluan olla?”
Se ei kuitenkaan ole ensisijainen kysymys, mikä meidän tulisi itsellemme esittää.
Ensisijainen kysymys kuuluu: ”Minkälainen henkilö minun tarvitsee olla voidakseni luoda täysipainoisen tulevaisuuden?”
[blockquote align=”right”]Sillä mitä se hyödyttää ihmistä vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saattaisi itsensä turmioon?
(Luuk. 9:25)[/blockquote]
Mitä minun tarvitsee tehdä saavuttaakseni päämääräni? Tiedänkö edes, mitä tarvitsen täysipainoisen tulevaisuuden luomiseksi? Osaanko kuvitella, mitä universumilla on minulle tarjottavanaan? Osaan jotenkin kuvitella, mitä tällä maailmalla on minulle tarjottavanaan, mutta onko tämä näytelmä, tämä optinen illuusio, elämäni arvoinen?
Minkälainen rooli minun tarvitsee tässä näytelmässä omaksua, jotta elämäni olisi kestävällä pohjalla?
Lue myös:
Optinen harha
Esimakua tulevasta
Esipuhe (Kuka minä olen?)