Toiseksi tärkein kehoa uudistava ja puhdistava detox-ohjelmani on fysioterapia. Tärkein detox-ohjelma on tietenkin henkinen kasvu. Olen 35 vuoden aikana käynyt pitkän matkan myös fysioterapiaa ajatellen, vaikka olenkin pitänyt henkistä puolta tärkeämpänä.

Lähtötilanne oli aika onneton, kun lääkärit ja terapeutit sanoivat minulle yli 30 vuotta sitten, että voin odottaa jonkinlaista toimintakyvyn palautumista tulevan 10 vuoden aikana, mutta kuntoutumista tuskin tapahtuu sen jälkeen.

Muistan kun puhuin kerran puheterapeutilleni, että haluaisin alkaa opiskelemaan venäjää. Terapeuttini mielestä tämä oli täysin epärealistinen ajatus jo pelkästään sen takia, että venäjän kielessä on 9 s-äänteen variaatiota, ja minä en pystynyt sanomaan ässää edes omalla äidinkielelläni.

En alkanut opiskelemaan venäjää. Opiskelin kiinaa, ja lopulta kävi vain niin, että minusta tuli kiinan kielen kääntäjä, vaikka kiinan kielessä on s-äänteen variaatioita vähintään yhtä paljon kuin venäjässä.

Olen iloinen, että kaikki lääkäreiden ennustukset ovat osoittautuneet vääriksi, mutta niistä on jäänyt paha maku suuhun. Sain takavuosina käsiini minusta yli 30 vuotta sitten kirjoitettuja lääkärinlausuntoja. Ja totta tosiaan lääkärit olivat kirjanneet papereihini, että minulla on epärealistisia ajatuksia, mikä on merkki siitä, että en tiedosta tilanteeni vakavuutta.

Sanoisin siihen nyt, että fiksu ihminen ymmärtää olla hiljaa silloin kun ei tiedä. He eivät pystyneet erottamaan toisistaan reaalitodellisuutta ja oman mielensä luomia tulkintoja todellisuudesta.

Fysioterapian kannalta alkutilanne oli vaikea siinä mielessä, että minä en lihasten kestojännityksen (spastisuus) vuoksi pystynyt rasittamaan niitä niin, että olisin edes hengästynyt.

Spastisuus ei koskaan häviä, lääkärit tiesivät sanoa, mutta sen kanssa voi oppia elämään. Olen oppinut elämään spastisen halvaukseni kanssa. Lihasjännitys on suurelta osalta antanut periksi. Eikö se tarkoita, että se on hävinnyt?

Fysioterapiassa olemme käyttäneet mattojumpan ja hieronnan lisäksi apuna erilaisia kuntolaitteita. Vammautumiseni alkuvaiheessa kun en vielä opiskellut ja minulla oli vakituinen asunto laitteet oli helppo pitää ohjelmassa.

Kun menin ulkomaille opiskelemaan ja elin 10 vuotta matkalaukkuelämää fysioterapia jäi vähemmälle. Kyse oli omasta valinnastani.

Henkinen kasvu on ollut minulle tärkeämpi kuin fyysinen toimintakyky, ja olen kiitollinen siitä, että olen voinut itse asettaa kuntoutumiseni tavoitteet sen mukaan. Jokaisen pitäisi asettaa kuntoutumisen tavoitteet ottaen huomioon omat mieltymykset ja lähtökohdat.

Minulla ei ole mitään syytä katua päätöksiäni, mutta mietin joskus minkälaiseksi elämäni olisi muodostunut jos olisin valinnut fyysisen toimintakyvyn palauttamisen ykkösasiakseni, kuten esim. vakavasti vammautunut freestyle-laskettelija Pekka Hyysalo, joka meni kahden vuoden päästä vammautumisestaan äitinsä kanssa Sveitsiin laskettelemaan.

Olen iloinen, että elämäntilanteeni on nyt sellainen, että voin ottaa fyysisen kuntoutumisen ykkösasiakseni. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen hankkinut kotiini kuntoiluvälineitä, jotka saavat veren (energian) kiertämään, pitävät elimistön hyvässä hapessa, rentouttavat, lisäävät lihasvoimaa ja parantavat kehon hallintaa.

Katso myös:

Kuntoiluvälineet

FightBack website

Videot:

Pekka Hyysalo

FightBack – my recovery from traumatic brain injury