Li Ziqi: Tosielämän prinsessa
Li Ziqi: Tosielämän prinsessa

Julkaistuani viimeisimmän tekstini lokakuun puolivälissä tutustuin Youtubessa uusimpiin kirjontakoneisiin, jotka ovat monipuolisine ohjelmineen kuin tietokoneita. Kone tekee työn ja ompelijan tarvitsee vain vaihtaa langat tarvittaessa, asetella kangas paikoilleen ja suunnitella kirjontamallit. Koneet eivät tunnu asettavan luovuudelle mitään rajoja.

Kun ajattelin, miten koneita voisi vielä parantaa mieleeni tuli kiinalainen kaksipuolinen kirjontatyö, jollainen minulla on kotona. Etsiessäni videoita, joissa esiteltiin kiinalaista kirjontaa satuin avaamaan videon, joka esittelee Sichuanin Shu-kirjontaa.

Videolla nuori nainen istuu eteensä pingotetun kirjontamallin äärellä. Ompelun seuranta on itsessään kuin meditaatio. Kun katsoin muita tämän henkilön (Li Ziqi) videoita, olin äimänä: Kuinka joku henkilö voi saada niin paljon aikaan ja osata niin paljon asioita, joita olemme tottuneet pitämään erityistaitoina?

Hän näyttää miten raaka-aineet muuttavat muotoaan ja kuinka helppoa on tehdä raaka-aineista käyttötavaraa: Yhdellä videolla hän kylvää peltoonsa puuvillakasveja, kerää puuvillat ja tekee raakapuuvillasta sänkyyn petauspatjan. Toisella videolla hän kasvattaa silkkitoukkia tehdäkseen niiden koteloista raakasilkkiä. Hän kerii lampaat, pesee villat, kehrää ne langoiksi ja värjää lankavyyhdit kutoakseen niistä lämpimiä vaatteita talveksi. Hänen käsissään hampun ja puun kuori muuttuu paperiksi, tuhka musteeksi, väriläiskä maalaukseksi, puu ja bambu huonekaluiksi, puutarhan ja metsän antimet aterioiksi tai kukat ja kasvit meikeiksi.

Hän kylvää riisin ja maissin, korjaa sadon, kuivaa jyvät ja jauhaa ne tehdäkseen jauhoa ja leipoakseen leipää. Kaiken vakuudeksi hän valaa itse leipäuunin. Hänen mottonsa tuntuu olevan: mitä en osaa, se opetellaan. Miksi tehdä asiat puolinaisesti kun suuremmalla antaumuksella ja omistautumisella voi saavuttaa 100-prosenttisen ja sitäkin voimakkaamman tyydytyksen tunteen!

Irtiotto arjesta

Ziqin videoiden katselu on niin kiehtovaa, että niiden parissa kaksi-kolme tuntia vierähtää huomaamatta. Uppoudun niiden katseluun samanlaisella antaumuksella kuin Ziqi uppoutuu töihinsä. Hänen huomionsa tuntuu olevan täysin keskittyneenä siihen, mitä hän tekee. Hän saa tavallisen maalaistalon arkisine touhuineen näyttämään satumaiselta huvilalta. Raskaat maatyöt näyttävät kevyiltä ja mielekkäiltä, jotka tuottavat iloa ja mielihyvää.

Videoita katsellessa sielu lepää ja mieli palautuu levolliseen alkutilaansa. Elämä luonnon helmassa, jossa tekemistä ohjaa oma luonteenlaatu, ja vapaus kaupunkielämän ja rahan ehdoista antaa meille käsityksen omista mahdollisuuksistamme. Ziqi on pukusuunnittelija, maalari, kokki, kirvesmies, maanviljelijä, malli, taiteilija, lampuri, videokuvaaja ja editoija jne. yhdessä ja samassa persoonassa.

Videot, joissa keskitytään elämän perusasioihin ovat kaupunkilaisen näkökulmasta hyvin kiehtovia. Neljä vuodenaikaa, kevätkylvö ja syksyn satokausi ovat luonnon lakeja, jotka ilmentävät selkeästi luonnon syy–seuraussuhdetta: saamme sitä, mitä kylvämme. Kyse ei ole niinkään aineellisesta maailmasta, sillä sato saattaa tuhoutua riippumatta siitä, millaisia siemeniä kylvämme maahan. Saamme sitä, millaista energiaa kylvämme (levitämme) ympäristöön. Oman energiamme värähtelytaajuus vetää puoleensa samanlaista energiaa ympäristöstä. Tunnemme sen katsellessamme videota: sielu lepää, mieli palautuu alkutilaansa ja päällimmäinen tunteemme on kiitollisuus ja rauha. Tällaista energiaa Ziqin työ tuottaa.

Toukasta perhoseksi

Li Ziqi on luonut elämäntavan, josta moni uneksii. Hänen elämänsä ei ole kuitenkaan ollut aina yhtä satumaista. Hänen elämänsä on pikemminkin tuhkimotarina, joka alkoi vanhempien erolla. Varhaislapsuudessa äitipuoli kohteli häntä kaltoin. Kuuden vuoden iässä hänen isovanhempansa ottivat hänet hoitoonsa. Varhaisessa teini-iässä hänen isoisänsä kuoli, eikä isoäiti pystynyt häntä elättämään. Hänen oli lopetettava koulu ja hän meni kaupunkiin etsimään töitä.

Elämä kaupungissa oli alussa rankkaa. Hän yöpyi puistojen penkillä pelkkä leipä ravintonaan ja asui välillä sillan alla. Hän mukautui kuitenkin nopeasti ja oppi nopeasti uusia asioita, minkä ansiosta hän pystyi pian elättämään itsensä ja tukemaan isoäitiään taloudellisesti. Kahdeksan vuoden kaupunkielämän jälkeen hänen isoäitinsä sairastui.

Hän päätti muuttaa maalle kotikyläänsä, jotta voisi viettää laatuaikaa isoäitinsä kanssa kun tämä oli vielä elossa. Päätöstään hän ei epäröinyt hetkeäkään, sillä hän kaipasi itsekin yksinkertaista elämää vuorilla kotikylässä. Ziqin mielestä kaupunkielämän suurin anti oli, että hän oppi tuntemaan, mitä elämältään halusi.

Kovat kokemukset lapsena pakottivat Li Ziqin kuuntelemaan sydämensä ääntä, intuitiotaan ja luottamaan itseensä eli sisäiseen ohjaukseensa. Ziqi on täydellinen esimerkki sisältä ohjautuvasta ihmisestä, jolla on kyky käyttää käsillä olevia resursseja ja tarttua tilaisuuksiinsa. Hänen lahjakkuutensa ja kyvykkyytensä ilmentää hänen selviytymisvaistoaan. Ulkoisesti hän on hento ja hauras, mutta sisäisesti vahva, sitkeä, päättäväinen ja itsenäinen. Ziqi itse sanoo, että hänessä on kaksi puolta: toinen on hyvin herkkä ja tunteellinen, toinen julmuuteen asti käytännöllinen.

Elämää luonnon ehdoilla

Ziqi oli maalle palatessaan 22-vuotias eli hänellä oli koko elämä edessään. Alkajaisiksi hän avasi nettikaupan myydäkseen itse tekemiään tuotteita. Nettikauppansa myyntiä edistääkseen hän teki videoita tuotteiden synnystä ja käytöstä. Videot ovat lyhyitä mykkäfilmejä, joissa ei juurikaan puhuta, mutta joiden tapahtumat tempaavat mukaansa.

Pian videoista tuli Ziqin tavaramerkki ja hän joutui ajanpuutteen vuoksi sulkemaan välillä kauppansa. Yksi videoiden teema on näyttää luonnosta vieraantuneille kaupunkilaisille, mistä heidän ruokansa tulee (riisi ei kasva puussa) ja miten raaka-aineet valmistetaan tuotteiksi ym. Videoiden pääteema on luonnon eli ihmisen, eläinten ja kasvimaailman yhteiselo, symbioosi. Ne tekevät Kiinan kulttuuria ja mielenmaisemaa tunnetuksi maailmanlaajuisesti.

Ziqi ei suunnittele videoitaan etukäteen, vaan tekee kaiken spontaanisti. Tämä on yksi syy, miksi hän on (toistaiseksi) kieltäytynyt kaupallisesta yhteistyöstä. Hän ei halua, että rahoittajat esittävät omia vaatimuksiaan videoiden sisällön suhteen. Niiden sisältö syntyy luonnon ehdoilla. Ziqi havainnoi ympäristöään: mitkä kukat ovat auenneet tai mitkä hedelmät ja vihannekset ovat kypsyneet syötäviksi tai säilöttäviksi. Vain sisäistä ääntään kuuntelemalla hän voi elää luonnon ehdoilla ja toteuttaa todellista itseään.

Elämää sisäisen olennon ohjauksessa

Li Ziqin videoiden keskustelut Youtubessa osoittavat, että ihmiset ovat videoiden sisällöstä yhtä äimänä kuin minäkin. Joku kyselee, miltä planeetalta tämä nainen on kotoisin. Onko mitään, mitä hän ei pysty tekemään. Joku sanoo, että videoiden katselun jälkeen tuntuu todella banaalilta tilata kotiin valmispizza.

Yleisesti ottaen ihmiset pitävät Ziqin kyvykkyyttä erityislahjakkuutena. Jos hänen kyvyistään halutaan lahjakkuutta etsiä, minun mielestäni hänen suurin lahjansa on siinä, että hän näkee käytettävissään olevat resurssit ja osaa arvostaa niitä. Tosiasia on, että on ihmisiä, joilla on jopa paremmat resurssit kuin Ziqillä, mutta jotka eivät näe mahdollisuuksiaan, eivätkä osaa arvostaa resurssejaan. Myös Ziqin videoiden keskusteluissa joku esittää, että Ziqi on niin alaluokkaa. Maalaisjuntti, joka ei tiedä sivistyksestä. Aivan kuin sivistys kasvaisi kaupungeissa ja vaatisi koulutusta.

Minun lapsuudessani 1960-luvulla oli vielä asenne, että vain köyhä kansa poimii metsästä marjoja ja sieniä hengen pitimikseen. Kaupungistumisen myötä kaikki halusivat kaupunkiin ”siisteihin sisätöihin” ja tätä luonnosta vieraantumista pidettiin pääsynä sivistyksen piiriin. Nykyisin suuri osa kaupungeissa asuvista, rahan ehdoilla elävistä ihmisistä vaikertaa huono-osaisuuttaan ja etsii mahdollisuuksia osoittaa mieltään. Ziqin videotkin saattavat joidenkin kettutyttöjen mentaliteetilla elävien kaupunkilaisten mielissä synnyttää tarpeen perustaa Facebook-ryhmä silkkitoukkien pelastamiseksi.

Oikeusjärjestelmä jakaa paikoin lievennettyjä rangaistuksia ”huono-osaisten” ja ”kovia kokeneitten” tekemistä rikoksista. Kuitenkin huono-osaisuus on mitä suuremmassa määrin mielemme tuottamaa illuusiota. Sisäinen olentomme ei ole meitä koskaan hylännyt. Monet eivät usko, eivätkä useimmat tiedä, että heillä on sisäinen olento. Luulomme ja uskomuksemme vaikuttavat kuitenkin kaikki siihen, millaisen todellisuuden itsellemme luomme. Sekä hyvässä, että pahassa. Ziqin elämä sisäisen olennon ohjauksessa on minulle osoitus, että ihmiskunnalla on yltäkylläinen tulevaisuus edessään. Sisäinen olentomme on yhteytemme luontoon, universumin älylliseen tietoisuuteen, joka on elämän lähde.

Katso myös:

Liqizi shop

Liziqi Channel

Videot:

Li Ziqi: The Secret of Her Success (English Subtitle)首位破千萬訂閱的華人Youtuber:這樣的李子柒可遇不可求!萬字解析她憑啥火遍全球?

Liziqi Channel: – Traditional Chinese Craft that Has Existed for Thousands of Years

Liziqi Channel: The Life of Cotton 棉…棉花的一生

Liziqi Channel: Ancient Oriental methods of the Sericulture, the solution to the cold (Silk quilt)

Liziqi Channel: (羊羔毛斗篷) Weave a lamb wool cape for the freezing winter

Liziqi Channel: Bamboo Sofa 为生活添一抹淡雅绿意,用砍下的竹子制些物件儿——竹沙发

Abraham Hicks: How do you begin to believe things you don’t believe

Abraham Hicks: Your only opponent is you


Abraham Hicks: How to own your own vibration


Abraham Hicks: Focus on what you have

Machine Embroidery: Brother Luminaire XP2 Features & Demo