Näin eilen hyvin sekavia viestejä välittävän YouTube-videon, mikä muistutti minua siitä, että meidän pitäisi mitä pikimmin päästä irti uskonnollisesta paatoksesta, joka hapattaa myös kristillisen julistuksen. Jeesus korosti sitä, ettei Jumala asu kirkoissa ja temppeleissä, vaan ihmisten sydämissä. Kun ihmiset ovat sydämessään asustavan Pyhän Hengen ohjauksessa heillä on suora yhteys Jumalaan, …
Tammikuussa julkaistun tutkimuksen mukaan Raamattu on yhtä väkivaltainen kuin Koraani. Tutkimuksen tekijä Tom Andersson on ohjelmistoinsinööri. Hänen tutkimuksensa lähtee puhtaasti kielellisestä ilmaisuista, eikä se ota huomioon kirjojen sisältöä tai kristinuskoon, juutalaisuuteen ja islamin uskoon liittyvää ongelmakenttää. Raamatun sanoman tulkinnassa on ymmärrettävä, että siinä on kaksi osaa. Ensimmäinen osa, Vanha Testamentti …
Artikkelissani ”Toiminnallinen tunneäly” kuvaan, miten erään kirjan harjoitukset auttoivat minua 1980 luvun alussa avaamaan kehossani piilevän Pandoran lippaan. Luoja tietää, mitä olisi tapahtunut, jos olisin silloin tiennyt sen, mitä tiedän nyt. Vaikka kaikki tapahtunut tuntui hullulta ja pelottavalta silloin kyse on luonnollisesta kehon toiminnasta. Siksi näitä asioita ei pitäisi mitenkään …
”Kulkee kuu seitsemänteen huoneeseen Mars Jupiteria lähenee, se tietää siirtymistä rakkauteen nyt rauha hallitsee Me käymme aikaan jonka tunnus on vesimies…” (Tämä on Hair-musikaalin säveliä.) Astrologian mukaan olemme siirtymässä vesimiehen tähtikuvion alle. Puhutaan henkilökohtaisten ja globaalisten muutosten ajanjaksosta, jossa keho, mieli ja henki toimivat kokonaisvaltaisesti tasapainossa keskenään. Korostetaan yksilön vapautta …
Tekstini ”Herääminen” alussa kirjoitan, että herättyäni viikon tajuttomuuden jälkeen mielessäni häilyivät Richard Bachin kirjan Illuusio sanat, joiden mukaan meissä itsessämme on voima, joka vetää kokemuksemme puoleemme. Vielä häilyvämpi muistikuva minulla oli lukemastani ajatuksesta, että meidän tulisi hakata kätemme pois, jos se viettelee meidät, sillä meidän on parempi menettää yksi jäsenistämme …
Horuksen (Ra) kaikkinäkevä silmä vs. käpyrauhanen (kolmas silmä, 6.chakra) (Kopioin tämän otteen Facebookissa jaetusta artikkelista viitteeksi tekstiini Vetovoiman lain puoleensa vetämiä mietteitä, joka päättyy Jeesuksen sanoihin: Silmä on ruumiin lamppu.) Yhtäläisyydet eivät ole vain hämmästyttäviä – ne ovat yksityiskohtaisia. Mutta tätä pidetään vain sattumana, koska nykykäsityksen valossa oletetaan, ettei muinaisilla …
Olemme tottuneet ajattelemaan, että silloin kun tiedämme jotakin olemme tietoisia. Kuvittelemme, että tieto tuo tietoisuuden ja pyrimme hankkimaan mahdollisimman paljon tietoa. Tieto laajentaa horisonttiamme ja auttaa meitä ratkaisemaan ongelmia, mutta tiedämme myös, että tämän päivän tieto on huomenna vanhentunutta. Tiedämme myös, että mitä enemmän tiedämme sitä tietoisemmaksi tulemme siitä, kuinka …
Kaikki elämän ilmiöt ovat kaksijakoisia. Kaikella on vastapoolinsa: valoisa/pimeä, kova/pehmeä, kuuma/kylmä, positiivinen/negatiivinen (sähkö)varaus jne. Fyysikot ovat pähkäilleet, että tämän logiikan mukaan myös painovoimalla pitäisi olla vastapoolinsa. Voidaksemme synnyttää mielessämme edes harmaan aavistuksen siitä mikä voisi olla painovoiman vastapooli meidän on oltava selvillä siitä, mitä pitää sisällään käsite painovoima. Perinteisen newtonilaisen …
Jo ennen tämän blogin julkaisemista 3.7.2012 klo 11:11 olen tehnyt pienoisen kvanttihypyn: pelkästään blogin pohjien kirjoittaminen on ollut valtaisa kokemus. Koko olemukseni todistaa minulle, että löysin kestävän pohjan elämälleni yli 30 vuotta sitten vanhan itämaisen hymnin sanoissa. Sanat ovat kaikuneet sisälläni, mutta niiden voima ei ole tähän asti koskaan päässyt …