Muutoksen salaisuus on se, että keskität kaiken energiasi uuden rakentamiseen, et vanhan arvostelemiseen tai sitä vastaan taistelemiseen. Suomessa käydään kolmen kuukauden takaisten vaalien jälkeen hallitusneuvotteluja. Poliitikko ja pankkiiri Björn Wahlroos sanoo, että hallitusneuvotteluja vetävät nyt juuri oikeat henkilöt. Häntä säestää Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja ja osaan kuvitella herrojen hykertelevän käsiään …
Kuva: Olemme ihmishahmossa olevia henkiolentoja: Hengelliset oppaamme sanovat, että ei edes 1% siitä, mitä ihmiskunta pitää totuutena ole totta. Jos oikeasti olemme niin harhaan johdettuja, mitä ylipäätään voimme pitää kiintopisteenä tai luottamuksen arvoisena? Jos kulttuurimme ja yhteiskunnassa vallitsevat normit ja sovinnaisuussäännöt merkitsevät yhtä vähän kuin omaisuutemme, mihin voimme uskoa? …
Julkaistuani edellisen artikkelini Voittoisa terve järki bongasin netissä yllä olevan ajatuksen. Ajatus nosti mieleeni syyskuussa 2015 kirjoittamani artikkelin Meillä ei ole ihmisoikeuksia. Käsittelen artikkelissani sitä nurinkurista tosiasiaa, että nykymaailmassa tiede, järki ja logiikka on kaiken A ja O, mutta maailman meno muuttuu yhä järjettömämmäksi. Syy tähän on varmasti se, että …
Äitini kuoleman jälkeen asuin 1970-luvulla SOS-lapsikylässä. Sijaiskodissani oli yhdeksän lasta. Omien siskojeni lisäksi perheessä oli jäseniä kahdesta sisarusparvesta. Kun lapset kasvoivat nuoriksi aikuisiksi he muuttivat yleensä kyläyhdistyksen oppilaskotiin, jossa jokaisen odotettiin itsenäistyvän. Perheessäni oli kaksi veljestä, jotka olivat jatkuvasti pahanteossa. He eivät tehneet mitään rikollista, mutta tuntui, etteivät he …
Tammikuussa julkaistun tutkimuksen mukaan Raamattu on yhtä väkivaltainen kuin Koraani. Tutkimuksen tekijä Tom Andersson on ohjelmistoinsinööri. Hänen tutkimuksensa lähtee puhtaasti kielellisestä ilmaisuista, eikä se ota huomioon kirjojen sisältöä tai kristinuskoon, juutalaisuuteen ja islamin uskoon liittyvää ongelmakenttää. Raamatun sanoman tulkinnassa on ymmärrettävä, että siinä on kaksi osaa. Ensimmäinen osa, Vanha Testamentti …
Tekstini ”Herääminen” alussa kirjoitan, että herättyäni viikon tajuttomuuden jälkeen mielessäni häilyivät Richard Bachin kirjan Illuusio sanat, joiden mukaan meissä itsessämme on voima, joka vetää kokemuksemme puoleemme. Vielä häilyvämpi muistikuva minulla oli lukemastani ajatuksesta, että meidän tulisi hakata kätemme pois, jos se viettelee meidät, sillä meidän on parempi menettää yksi jäsenistämme …
Kotiuduttuani yhdeksän kuukauden sairaala- ja kuntoutuslaitoshoidon jälkeen 1979 kaikki muistoni edellisiltä kuukausilta sairaalassa ja kuntoutuskeskuksessa vaipuivat pimentoon. Tunsin olevani kertakaikkisen yksin vammani kanssa. Lääketiede oli tehnyt voitavansa hyväkseni ja nostanut minut jaloilleni. Tämän jälkeen minun tuli itse löytää keinot elämäni jatkumiseksi. Vasen puoli kehostani oli edelleen halvaantunut enkä pystynyt puhumaan. …
Kaikki elämän ilmiöt ovat kaksijakoisia. Kaikella on vastapoolinsa: valoisa/pimeä, kova/pehmeä, kuuma/kylmä, positiivinen/negatiivinen (sähkö)varaus jne. Fyysikot ovat pähkäilleet, että tämän logiikan mukaan myös painovoimalla pitäisi olla vastapoolinsa. Voidaksemme synnyttää mielessämme edes harmaan aavistuksen siitä mikä voisi olla painovoiman vastapooli meidän on oltava selvillä siitä, mitä pitää sisällään käsite painovoima. Perinteisen newtonilaisen …
Puoli vuotta ennen vammautumistani olin Saksassa stipendimatkalla, jonka aikana tutustuin intensiivisesti saksalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Havaintoni synnyttivät minussa järisyttävän kulttuurishokin, jonka seurauksena konseptini menivät täysin sekaisin. Minusta tuntui, etten voinut perustaa mitään tämän maailman arvoihin. Kaikki näyttäytyi minulle suurena kulissina ja teatterina, joka kätki taakseen näkymättömän maailman, joka pystyi vastaamaan …