EU ja Venäjä

Kun Donald Trump vieraili Euroopassa heinäkuussa hän sanoi, että EU on USA:n suurin kilpailija, foe. Kun ensimmäisen kerran näin sanan ’foe’ sillä oli mielessäni merkitys ’fool’ (hyödyllinen idiootti). Siis EU on USA:n merkittävin hyödyllinen idiootti. ”Näinhän se on”, ajattelin. EU on osa maailman suurinta mannerta, Euraasiaa, josta on suora yhteys Venäjälle, Aasiaan, Arabian niemimaalle ja…

Resurssien väärinkäyttö

Vuodenvaihteessa kahdesta poskihampaastani lähti paikat. Toinen hammas oli sisältä aivan ontto. Kun kävin näyttämässä sitä lääkärille hän ensin arveli voivansa paikata sen uudelleen, mutta porattuaan sitä vähän hän huomasi, että hammas oli murtunut. Se piti poistaa. Ajattelin, että ehkä tämäkin murtuma oli peruja ajalta, jolloin sain aivoinfartin ja olin tajuttomana: lääkäreiden toimenpiteiden aikana olin joskus…

Tunne vastustajasi

Kun katson videota, jossa näytetään maahanmuuttajien vandalismia Euroopassa toivon, että Euroopan poliittiset johtajat lopettaisivat ilkivallan ja mielenosoitukset yhtä päättäväisesti kuin Kiina lopetti Tiananmenin aukion mielenosoitukset vuonna 1989. 1989 länsimaat tietenkin suuna päänä syyttivät Kiinan hallitusta diktatuurin otteistaan ja viattomien, demokratiaa vaativien opiskelijoiden ja koko kansan alistamisesta. Itse hiljaa mielessäni toivoin, että Kiinan hallitus tietää, mitä…

Raha on huono motivoija

Raha on huono motivoija

Nykyajan kehittyneet yhteiskunnat toimivat yhtä irrationaalisesti kuin yritykset, jotka palkkaavat puhelinmyyjiä lyhytaikaiseen työsuhteeseen provisiopalkalla ja maksavat näille ansion pelkkien numeroiden (tilastojen) perusteella varmistumatta ollenkaan siitä, onko myynti ollut todellista. Puhelinmyyjät ajattelevat vain omia tulojaan ja saattavat lähettää asiakkaille perusteettomia laskuja välittämättä vähääkään tekojensa seurauksista. Oman palkkion saatuaan he voivat hävitä näyttämöltä vähin äänin jättäen yrityksen…

Homo sapiens vs. Homo economicus

Alan Greenspanin vankka usko kapitalistiseen markkinatalouteen perustuu hänen käsitykseensä ihmisestä rationaalisena olentona. Kapitalistisen markkinatalouden ja vapaan kilpailun ydinajatus sisältyy käsitteeseen homo economicus. Ihminen on rationaalinen olento ja kun homo economicus tekee rationaalisia valintoja omista lähtökohdistaan käsin talous kehittyy suotuisasti. Teoriassa. Talouskriisit johtuvat Greenspanin näkemyksen mukaan siitä, että homo economicus on taipuvainen irrationaalisuuteen kokiessaan pelkoa tai…

Mitä minulle tapahtui?

Tekstissäni ”Esimakua tulevasta” kirjoitin, että löysin kestävän pohjan elämälleni yli 30 vuotta sitten vanhan itämaisen hymnin sanoissa. Olen iloinen, että voin nyt rinta rottingilla katsella mennyttä ja sanoa, että näin kaikki tapahtui. Minulla ei kuitenkaan ollut harmainta aavistusta, mitä minulle tapahtui kun olin tapahtumien keskiössä. En ollut edes tietoinen, mitä ajattelin. Kaikki tapahtui alitajuisesti, mutta…