Kun seitsemän vuotta sitten aloin kirjoittamaan tätä blogia ajattelin, että en kirjoita mitään politiikkaan liittyvää. Olin 2000 luvun alussa niin turhautunut poliitikkojen tempauksiin kotimaassa ja ulkomailla, että en halunnut uhrata ajatustakaan mielettömyyksiin, joita radio ja televisio toitottivat tuutin täydeltä. Tarkoitukseni oli keskittyä henkiseen kasvuun ja kuntoutukseen ja kirjoittaa asioista, jotka …
Artikkeliin liittämäni kuva ”White silence is violence” (valkoisen rodun hiljaisuus on väkivaltaa) on yksi Black lives matter – liikkeen iskulauseista. Liike on syntynyt vastustamaan valkoisen rodun ylivaltaa ja mustaa väestöä alistavia yhteiskunnallisia rakenteita. Iskulause haluaa korostaa, että valkoisen rodun tulisi nousta vastustamaan näitä mustaa väestöä alistavia systeemejä. Se, että valkoinen …
Julkaistuani edellisen artikkelini Voittoisa terve järki bongasin netissä yllä olevan ajatuksen. Ajatus nosti mieleeni syyskuussa 2015 kirjoittamani artikkelin Meillä ei ole ihmisoikeuksia. Käsittelen artikkelissani sitä nurinkurista tosiasiaa, että nykymaailmassa tiede, järki ja logiikka on kaiken A ja O, mutta maailman meno muuttuu yhä järjettömämmäksi. Syy tähän on varmasti se, että …
Marleyn tarina ”Eläinpoliisit” (Animal Cops) on TV-ohjelma, joka takuuvarmasti saa minut aina hyvälle tuulelle. Ohjelmassa eläinsuojelijat ja viranomaiset ottavat huostaan kaltoin kohdeltuja eläimiä, antavat niille tarvittavan lääkinnällisen hoidon ja etsivät kullekin eläimelle uuden isännän, jolla on käytössään resurssit, jotka eläimen hoito ja ylläpitäminen vaatii. Pari kuukautta sitten näin jakson, …
Kun ajattelemme itämaiden ja länsimaiden hengellisyyttä niiden ytimessä on yksi yhteinen piirre: Kaikkialla hengellisyys pyrkii vapautumaan egon vaikutuksesta. Ihmisten perimmäinen tavoite on hypätä varjonsa, egon, ylitse. Kun katsoin Rhonda Byrnen vetovoiman lakia käsittelevän elokuvan The Secret, sen ajatukset kiehtoivat minua ja saivat koko olemukseni heräämään. Katsoin elokuvan monta kertaa …
Kirjoitan artikkelissa Materiaalisen ja henkisen hyvinvoinnin taisto, että alitajuisen mielen jumalallinen puoli on kuin metsän siimeksessä piilossa oleva vanha kaivo, joka on täysin sammalen, lehtien ja risukon peitossa. Päällisin puolin kukaan ei voi arvata, että pintakerrosten alla on kaivo, ehtymätön elämän lähde. Pintakerrokset ovat egon tietoisuuden tasoja. Herää kysymys, …
Viisi vuotta vammautumiseni jälkeen huomasin, että kuluneet vuodet vammaisena olivat opettaneet minulle enemmän elämästä kuin vammaa edeltäneet 19 vuotta. Kukaan ei ollut valmistanut minua uusiin haasteisiin. Olin täysin oman neuvokkuuteni varassa. Neuvokkuus on vanhaa kunnon talonpoikaisjärkeä, tervettä järkeä. Tunneäly on pohjimmiltaan tervettä järkeä, jossa sydän asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Tämä …
Saamme lukea joskus artikkeleja siitä, mikä on ihmisessä niin erityistä, että olemme aikojen saatossa kehittyneet niin ylivertaisiksi maailman hallitsijoiksi. Sanotaan, että se on ylivertaisten aivojemme ansiota. Toisaalta kiinnitetään huomiota käsiin ja etenkin keskisormen ja ranteen väliseen luuhun ja peukalon liikkuvuuteen, mitkä ovat mahdollistaneet taidokkaan työkalujen käytön. Kehityksen kannalta suuri etu …
Alan Greenspanin vankka usko kapitalistiseen markkinatalouteen perustuu hänen käsitykseensä ihmisestä rationaalisena olentona. Kapitalistisen markkinatalouden ja vapaan kilpailun ydinajatus sisältyy käsitteeseen homo economicus. Ihminen on rationaalinen olento ja kun homo economicus tekee rationaalisia valintoja omista lähtökohdistaan käsin talous kehittyy suotuisasti. Teoriassa. Talouskriisit johtuvat Greenspanin näkemyksen mukaan siitä, että homo economicus on …
3.7.2013 klo 11:11 tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä kun avasin tämän blogin. Kulunut vuosi on ollut täynnä ihmeitä ja kun nyt katselen sitä taaksepäin minulle tulee voimakas tunne, että olen ylittänyt itseni. Samalla tunnen, että tämä on juuri sitä mitä minun pitääkin tehdä. Luin vähän aikaa sitten eräältä keskustelupalstalta ajatuksen, …
Tekstissäni Tietoisuus ja Vetovoiman laki kirjoitin, että tietoisuus vetovoiman laista palautti mieleeni muiston lapsuuden ajoilta, kun satuja lukiessani sydämeni huokaisi aina kun onneton kohtalo muuttui taianomaisesti riemulliseksi voitoksi. Tämä tapahtui äitini kuoleman jälkeen kun minulla oli jo jonkinlainen näkemys elämään. Ajattelin silloin, että koska tarinat olivat ihmisen mielikuvituksen tuotetta niillä …