Pohjoismaissa kansalaisten hyvinvointipalvelut muodostavat suuren osan maiden kansantulosta. Aikaisemmin palveluiden järjestäminen oli täysin julkisen sektorin vastuulla. Palveluiden tuotto oli …
Olen kirjoittanut pari artikkelia kävelykuntoutuksestani AlterG-matolla. Painovoiman säätelyyn (Alter Gravity) perustuva painokevennetty kävely on mullistava liikuntamuoto. Se antaa potkua …
Minun uusi vuosi lähti varsinaisesti käyntiin vasta kun sain Kelalta tämän vuoden kuntoutuspäätöksen 18. helmikuuta. Päätös vähän viivästyi, sillä hakemukseni …
Vuodenvaihteessa kahdesta poskihampaastani lähti paikat. Toinen hammas oli sisältä aivan ontto. Kun kävin näyttämässä sitä lääkärille hän ensin arveli voivansa …
Eilen, kun perheet kokoontuivat koteihinsa viettämään äitienpäivää minulla oli pakottava tarve kirjoittaa asiasta, joka on ahdistanut minua melkein 20 vuoden …
Alter Gravity kävelyharjoitukseni alkoi lupaavasti, kun Kela teki joulukuussa päätöksen AlterG-painokevennetyn kävelyn sisällyttämisestä kuntoutusohjelmaani. Aloitin harjoitukset Leppävaaran Liikuntafysiossa tammikuun alussa. …
Torstaina 25.1.2018 näkemässämme presidenttitentissä ”vastuulliset” päättäjämme puhuivat jälleen kerran paheksuen Kiinan ihmisoikeuksien loukkauksista. Odotin samaan syssyyn heidän osoittavan huoltaan demokratiakehityksestä …