Vuodenvaihteessa kahdesta poskihampaastani lähti paikat. Toinen hammas oli sisältä aivan ontto. Kun kävin näyttämässä sitä lääkärille hän ensin arveli voivansa paikata sen uudelleen, mutta porattuaan sitä vähän hän huomasi, että hammas oli murtunut. Se piti poistaa.

Ajattelin, että ehkä tämäkin murtuma oli peruja ajalta, jolloin sain aivoinfartin ja olin tajuttomana: lääkäreiden toimenpiteiden aikana olin joskus tapellut niin paljon vastaan, että hampaani murtuivat. Sairaalavakuutus korvasi näkyvät vauriot 1980-luvun alussa, mutta kenties vaurioita oli syntynyt enemmänkin.

Oli miten oli, tärkeimmän poskihampaan poistaminen tarkoitti, että purukalustoni ei oikein suoriudu enää tehtävästään. Minulta on poistettu jo aikaisemmin poskihammas toiselta puolelta, joten leuan molemmilla puolilla on ammottava aukko. Pyysin hammaslääkäriä tekemään kustannusarvion hammasremontista, millä purukalustoni saataisiin korjattua.

Pelkästään kahden hammasimplantin osuus hoidosta oli arvion mukaan 6300 euroa. Kustannusarvion mukaan koko hoito tulisi maksamaan noin 8000 euroa. Minulla ei ole mitään mahdollisuutta maksaa hoitoa tuloillani. Turha edes kuvitella, että mikään luottolaitos myöntäisi minulle luottoa hammasremontin läpiviemiseksi. Eikä minulla olisi edes varaa maksaa luotosta markkinakorkoa.

Minulla oli samanlainen olo kuin runsas kymmenen vuotta sitten kun olin Kiinassa ja yksi kaunis päivä sähköpyörä törmäsi pyörätuoliini. Ajaessani sähköpyörätuolia jalkakäytävällä näin etäällä sähköpyörän ajavan itseäni kohti. Olin hyvilläni siitä, että käytävä oli leveä ja pääsisin helposti siirtymään sivuun. Samassa pyörä oli ajanut syliini.

Olin hämilläni siitä, miten nopeasti ja pehmeästi kaikki tapahtui. Ajopelin etupyörä oli polvieni välissä jalkalaudoilla. Satuimme olemaan erään sairaalan kohdalla, ja pieni poppoo kerääntyi ympärilleni ja vaati, että kävisin sairaalassa tutkituttamassa mahdolliset vammani. Itse tunsin, että olin selvinnyt törmäyksestä pelkällä säikähdyksellä.

Ihmiset antoivat lääkäreille nopeasti tilannekatsauksen. Sen jälkeen lääkärit miettivät, minkälaisia tutkimuksia meidän oli tarpeen tehdä. Ensiksi he halusivat ehdottomasti ottaa röntgenkuvan varmistaakseen, ettei jaloissa ollut murtumia. Pyöritin nilkkojani näyttääkseni, että kaikki toimi, kuten pitikin. Jaloissani ei ollut minkäänlaista kipua. Toisessa jalassa oli pieni pintanaarmu, mutta se ei edes kirvellyt. En ollut edes varma, oliko se tullut törmäyksen aikana. Väittelin aikani lääkäreiden kanssa ja lopulta pääsin sairaalasta suostuttuani ottamaan yhden rokotuksen.

Kun myöhemmin puhuin kokemuksestani erään kiinalaisen lääkärin kanssa ja ihmettelin sairaalan halua teettää turhia tutkimuksia, hän sanoi: ”Selitys on hyvin yksinkertainen. Hallitus ei enää tue sairaaloiden toimintaa, joten niiden on käytettävä kaikki tilaisuudet ansaitakseen rahoitus toimintansa pyörittämiseen. Selvää on, että he keskittävät hoitotoimenpiteensä maksukykyisiin ihmisiin, huolimatta siitä, tarvitsevatko nämä kyseisenlaista hoitoa vai eivät. Turhien tutkimusten teettämisellä ei ole väliä, sillä alunperinkin ajatuksena on vain ansaita mahdollisimman paljon rahaa.”

Tämä kuulostaa mielettömältä resurssien väärinkäytöltä. Ihmiset, jotka tarvitsivat kipeästi hoitoa eivät sitä saa vähävaraisuutensa vuoksi ja toiset joutuvat taistelemaan turhia menoja välttääkseen. Yhteiskunnan tärkein tehtävä on pitää kansalaiset julkisten ja yksityisten palvelujen turvin hyvissä sielun ja ruumiin voimissa. Jos suuri osa kansasta jätetään palvelujen ulkopuolelle niin, ettei ihmiset voi elää täysipainoista elämää siitä kärsii koko yhteiskunta.

Taloustieteilijät ovat kehittäneet talouspolitiikan tueksi monitasoisen tieteen. Tuntuu kuitenkin, että jopa kansallissosialistisessa Saksassa harjoitettiin yli 80 vuotta sitten järkevämpää talouspolitiikkaa kuin nykypäivän niin sanotuissa demokratioissa. Hitlerin hallinto piti huolen siitä, että kansalaisilla oli edes teoreettinen mahdollisuus tulla toimeen (työ)tuloillaan. Periaatteessa sen selvittämiseen riittää alakoulun laskuoppi.

Alakoulun laskuoppi ei kuitenkaan riitä, kun poliittinen tahto puuttuu. Päättäjien keskuudessa tuntuu vallitsevan asenne, että avoin perehtyminen heikoimmassa asemassa olevien kansalaisten tilanteeseen on ”sosiaalipornoa”, paheksuttavaa tirkistelyä, mikä ei oman arvonsa tunteville ole sopivaa.

Onneksi löysin oman arvonsa tuntevia ihmisiä, jotka arvostavat minuakin. He myönsivät minulle hammasremonttia varten matalakorkoisen sosiaalisen luoton. Siitä hyvästä sain kontolleni maksuhäiriömerkinnän, mikä antaa ulkopuoliselle mielikuvan, että olen jättänyt laskuni maksamatta. Olen kylläkin vuosikymmenten ajan hoitanut raha-asiani moitteetta. Ainut rikkeeni on ollut se, ettei minulta ole jäänyt säästöön vararahastoa tulevia hammasremontteja varten. Olen joutunut maksamaan isommat hankinnat luotolla, minkä vuoksi olen maksanut suhteettomasti korkoja pienistä tuloistani.

Maksuhäiriömerkinnän vuoksi luottokorttini jäädytettiin saman tien. Nyt minun pitää siis elää suu säkkiä myöten ja toivoa, ettei esimerkiksi pesukone sano sopimustaan irti. Tarvitsen kuitenkin luoton hammaslääkärikuluja varten, sillä kaupunki ei voi maksaa luottoa kenenkään muun kuin minun tililleni. Hammaslääkäri ei voi lähettää laskuja suoraan luotonantajalle, vaan rahat maksetaan minulle jälkikäteen laskuja vastaan.

Maksuhäiriömerkinnästä huolimatta tein luottohakemuksen hammaslääkärin rahoitusyhtiölle heidän nettisivuillaan. Samassa kun olin painanut lähetä-painiketta sain tekstiviestinä ilmoituksen, että hakemukseni oli hyväksytty. Ilman mitään dramatiikkaa. Näin asioiden pitäisi sujua. Kuitenkin tämä koko ruljanssi on vienyt minulta monta työpäivää.

Resurssien väärinkäyttöä ei ole vain se, että ihmisiltä evätään hoito vähävaraisuuden vuoksi. Järjetöntä on myös se, että suuri osa kansasta joutuu elämään kädestä suuhun ja kulkemaan käsi ojossa luukulta luukulle varmistaakseen perustoimeentulonsa ja terveytensä, ilman mahdollisuutta suunnitella elämäänsä pitkällä tähtäimellä. Olisi valtava tuottavuusloikka, jos hallitus pitäisi huolen siitä, että näillä ihmisillä olisi mahdollisuus käyttää aikansa tuottavammin. Sitä odotellessa.