”Kulkee kuu seitsemänteen huoneeseen

Mars Jupiteria lähenee,

se tietää siirtymistä rakkauteen

nyt rauha hallitsee

Me käymme aikaan jonka tunnus on vesimies…”

(Tämä on Hair-musikaalin säveliä.)

Astrologian mukaan olemme siirtymässä vesimiehen tähtikuvion alle. Puhutaan henkilökohtaisten ja globaalisten muutosten ajanjaksosta, jossa keho, mieli ja henki toimivat kokonaisvaltaisesti tasapainossa keskenään. Korostetaan yksilön vapautta kehittyä haluamallaan tavalla ja etsiä totuutta ennen kaikkea itsestään.

On erilaisia käsityksiä siitä, milloin siirrytään tai siirryttiin kalojen ajasta vesimiehen aikaan. Toiset kokevat asian miten kokevat, mutta minulla uuteen aikaan siirtyminen tapahtui vuoden 2013 pyörähtäessä käyntiin. Vuosi 2012 oli valmistautumista tulevaan.

Vuosi 2012 oli kokonaisuudessaan mullistava, mutta on yksi asia, joka on jäänyt vaikuttavimpana mieleeni. Se liittyy kirjoitukseni Herääminen syntymiseen: Intensiivisen mietiskelyn jälkeen kirjoitukseni muotoutui aivan toisenlaiseksi kuin miksi sen alunperin kuvittelin.

Tuntui ihmeelliseltä, että yksinkertainen totuus, josta olen ollut tietyllä tasolla tietoinen vammautumiseni alusta lähtien, on menneinä vuosikymmeninä jäänyt minulta täysin pimentoon, enkä ole yrittänytkään ymmärtää asiaa syvemmin. Kuitenkin asia on aivan oleellinen itsetuntemukseni kannalta ja se vaikuttaa siihen, miten näen itseni.

Kun tekstini oli käännöksineen valmis ja sitä oli katsottu jokaiselta kantilta, aivoni tuntuivat olevan vereslihalla, kuten tulehtunut avohaava. Tulin riippuvaiseksi kalanmaksaöljystä!

En ollut väsynyt, kuten kovan fyysisen ponnistuksen seurauksena. Minusta tuntui vain, etteivät aivoni pystyneet käsittelemään enää yhtäkään ajatusta. Jo ajatuskin siitä aiheutti aivoissa fyysistä kipua.

Avustajani lähti iltapäivällä kotiin ja menin lepäämään. Maatessani sängylläni en pystynyt rentoutumaan. Minulle oli jo muutaman kerran aikaisemmin tapahtunut niin, että ollessani unen ja valvetilan välimailla tunsin aivoissani voimakkaan sähköiskun kaltaisen shokin, johon koko kehoni reagoi säpsähtämällä täysin hereille. Mielessäni pyöri vain ajatus, etten kestänyt sellaista shokkia.

Kun heräsin päiväuniltani huomasin, että olin vaipunut pehmeästi uneen heti näiden ajatusten jälkeen.

Jää nähtäväksi, miten tämä juttu tästä kehittyy, mutta minun on helppo yhtyä Signmarkin, kuuron rap artistin voitonriemuun, jota hän osoittaa kappaleessaan Smells Like Victory, jonka hän on itse säveltänyt.

Lue myös:

Herääminen

Youtube Video

Signmark: Smells Like Victory