Henkilökohtainen avustajani sanoutui yllättäen irti maaliskuussa. Asia ei sinänsä ollut minulle yllätys, sillä työsuhde oli kestänyt melkein viisi vuotta ja olin henkisesti varautunut siihen, että on vain ajan kysymys milloin avustajani haluaa etsiä uusia haasteita.

Uuden avustajan etsiminen oli minulle hyvä tilaisuus päivittää tarpeitani. Tämä sivusto on syntynyt edellisen avustanani aikana ja sen myötä tilanteeni ja avustustarpeeni on jokseenkin muuttunut. Mietin kannattaako minun palkata yhden kuukausipalkkaisen avustajan sijaan useampi avustaja nollasopimuksella niin, että jokaisella avustajalla on oma tehtäväalueensa: Yksi tekee kotityöt, toinen auttaa sivuston ylläpidossa ja tietokoneiden, kodinkoneiden sekä kuntoilu- ja apuvälineiden huollossa, kolmas auttaa kuntoilussa ja kotijumpassa jne. Usean avustajan pitäminen säästäisi aikaani kun eri asiat hoituisivat samanaikaisesti, mutta nyt näyttää siltä, että se hajottaa ajatuksiani liikaa.

Nollasopimuksia pidetään huonona asiana, koska niiden vuoksi työntekijällä ei ole säännöllistä päivätyötä, eikä siten säännöllistä työtuloa. Mielestäni työntekijän kannalta on kuitenkin suuri etu se, että hän ei ole sidottu yhteen työnantajaan, vaan hän voi valita työtehtävät mielensä mukaan niin monipuolisesti kuin itse haluaa ja hän voi itse päättää, milloin tekee töitä.

Mielestäni nollasopimuksen tehnyt työnantaja ei voi edes odottaa, että työntekijä ottaa aina tarjotun työn vastaan, sillä työntekijällä on oikeus tehdä niin monta nollasopimusta kuin hän haluaa, ja hän voi järjestää aikataulunsa töittensä mukaan. Itse toivoisin avustajiltani yleisen vaitiolovelvollisuuden lisäksi, että he eivät tule töihin silloin kun työt ei maistu.

Toimiakseen kunnolla tämä työllistymisen malli vaatisi perustulon, sillä ihmiset tarvitsevat tietynlaisen tasaisen kassavirran voidakseen suunnitella elämäänsä pitkällä tähtäimellä. On nurinkurista, että yleisesti tiedostetaan, että yritykset tarvitsevat tasaisen kassavirran voidakseen ylläpitää ja parantaa toimintojaan, mutta epäsäännöllisiin työsuhteisiin sidottujen kansalaisten pitäisi suunnitella elämäänsä kuukauden jänteellä, mahdollisesti ilman tuloja.

Aika näyttää, kuinka yhteistyö avustajieni kanssa sujuu. Ensi alkuun olemme tehneet suursiivouksen. Paljon uutta on luvassa ja jatkamme hommia toiveikkain mielin.