Wonderful Future

Tulevaisuus alkaa aina tässä hetkessä

Haluan tässä artikkelissa ilmaista syvän kiitollisuuteni kaikille maan päällä ja muissa ulottuvuuksissa eläville valon joukoille ja myös tämän dualistisen maailman kärsimättömille sieluille, jotka ovat tarjonneet minulle oppiläksyjä, jotka ovat auttaneet minua pääsemään lähemmäs itseäni. Viime kuukausina minusta on (enimmäkseen) tuntunut, että kaikki elämää ylläpitävät voimat ovat tukenani ja että joku sykli on tullut päätökseen. Monta asiaa, jotka ovat vaivanneet minua vuosien ajan ovat loksahdelleet paikalleen kuin itsestään.

Uuden teknologian tuoma hyvinvointi


Alkukesästä löysin YouTubesta höyrypesureita esitteleviä videoita ja hankin sellaisen itsellenikin (Kärcher EasyFix SC5). Ajatus, että voimme siivota pinttyneimmätkin liat ilman kemikaaleja tuntuu uskomattomalta. Kun suunnittelijat keksivät vielä keinon istuttaa pölynimurin ja höyry- ja painepesurin samaan laitteeseen niin meillä on siivouskaapissa tehosiivooja ja voimme heittää pesuainepullot ja purnukat roskasäiliöön.

Toinen löytöni on tyhjiöpumppu Zwilling, jonka avulla ruoka-aineet säilyvät tuoreina jopa 5 kertaa kauemmin kuin perinteisillä säilytystavoilla. Tyhjiöpakkaamisen ansiosta ruokavalioni muuttuu totaalisesti. Vaikka en ole missään vaiheessa kärsinyt nälkää minulla on ollut jatkuvasti tunne, että elimistöni ei saa tarvitsemiaan ravinteita ruoasta, jota syön, sillä en syö niin monipuolisesti kuin voisin. Suurin osa kasviksista ja vihanneksista, yrteistä ja mausteista, marjoista ja hedelmistä jää kauppaan, sillä en halua ostaa kaappiini mitään pilaantumaan. Yksipuolisen ruokavalion vuoksi elimistöllä ei ole tarvittavia rakennusaineita esimerkiksi hermoratojen rakentamiseksi ja hermoimpulssien luonnollisen toiminnan tukemiseksi. Tulevaisuudessa voin ostaa kaikkia haluamiani ruoka-aineita mielin määrin ilman pelkoa niiden pilaantumisesta.

Historiankirjoitus uusiksi

Monet ovat havainneet, että 3 D-matriisi, jossa elämme ei ole ollenkaan sitä, mitä meille on opetettu. ’Salaliittoteoriat’ ovat järisyttävällä tavalla osoittaneet todenperäisyytensä. Minulle herääminen todellisuuteen oli ahdistavaa, kunnes sain tietää 5D-tietoisuudessa elävästä galaktisesta perheestämme ja ylösnousseista mestareista, jotka ovat vuosituhansien ajan vaikuttaneet konkreettisella tavalla elämään maapallolla.

Uuden tietoisuuden ansiosta katastrofaaliset paljastukset ympäri maailmaa eivät enää aiheuta minussa edes levottomuuden tunteita. Pikemminkin olen vain utelias näkemään, mitä tuleman pitää. Tämä koskee etenkin ihmiskunnan kirjoitettua historiaa ja sen paljastuksia. Olen seurannut YouTubessa Jon Levin kanavaa, joka kertoo henkilökohtaisesta tutkimuksestaan koskien konkreettisia viitteitä, jotka kertovat Amerikan olevan huomattavasti vanhempi manner kuin meidän on annettu ymmärtää. 16.9.2023 Jon Levi julkaisi David Edwardin kanssa tutkimuksistaan kirjan nimeltään Evidence of the Old World, joka on saatavissa mm. Amazonilta.

Uusi avustaja


Eniten turbulenssia elämässäni on runsaan vuoden aikana aiheuttanut avustajajärjestelyt kun pitkä-aikainen vakituinen avustajani sanoutui irti työstään viime vuonna ja alkoi tekemään etätöitä kotitoimistossaan. Julkaistuani edellisen artikkelini syyskuun alkupuolella päätin hakea itselleni uutta avustajaa avoimilta työmarkkinoilta. Kirjoitin muutaman itseäni kuvaavan adjektiivin ja pyysin tekoälyä (ChatGPT) kirjoittamaan minulle niiden perusteella työpaikkailmoituksen. Kolmen sekunnin päästä minulla oli työpaikkailmoitus, johon tein joitakin lisäyksiä ja jonka pistin ensin Facebookin henkilökohtaisten avustajien ja työnantajien ryhmään.

”Onpas vaatimukset” oli ensimmäinen reaktio, jonka ilmoitukseni herätti. Tämä siitä huolimatta, että en esittänyt ilmoituksessa minkäänlaisia vaatimuksia. Etsin vain samanmielistä henkilöä toimimaan avustajanani, jotta yhteistyö sujuu mahdollisimman jouheasti. Mutta monen mielestä en voi työnantajana odottaa edes sitä, että avustaja on minun kanssani mahdollisimman monessa asiassa samalla aaltopituudella, vaikka se on kaikenlaisen tuen ja yhteistyön ensimmäinen edellytys.

Kaiken kaikkiaan sain ilmoituksen Facebookissa nostattamista reaktioista sellaisen kuvan kuin suuri osa avustajista tuntisi olevansa riiston kohteita. ”Mistä nämä ajatukset sikiää”, kyselin itseltäni. Kun olin pyöritellyt tuntojani aikani tajusin, että kyse ei ole mistään muusta kuin ihmisten uhrimentaliteetista. Kuitenkaan kukaan meistä ei ole uhri. Jokainen luo ajatuksillaan ja tunteillaan oman todellisuutensa. Jokainen meistä tekee omalta osaltaan pioneerityötä elämässään. Ellei ihminen ole tätä tiedostanut ja jättäytyy muiden riepoteltavaksi sekin on oma valinta.

Facebookin negatiivisista kirjoituksista huolimatta sain ilmoitukseeni vuorokauden sisällä viisi hyvää hakemusta. Tällä viikolla vakituisena avustajani aloittaa syyskuun alussa Sri Lankasta Suomeen muuttanut kolmikymppinen nainen, joka on kotimaassaan tehnyt töitä perheensä omistamassa ravintolassa. Jää nähtäväksi kuinka pitkäksi työsuhteemme muodostuu. Avustajallani olisi varmasti paljon kysyntää työmarkkinoilla, mutta tiedä vaikka hän tekisi kokonaisvaltaisesta terveydenhoidosta ja hyvinvoinnista uuden ammatin, jolloin minun avustamiseni sopisi kuvioon mainiosti.

3D ja 5D blogin yhdistäminen


Viime kuukausina olen pähkäillyt, miten saan glowinthedarkness.net ja putonthewholearmorofgod.info – blogit yhdistettyä saman domainin alle. ChatGPT antoi minulle ohjeita, miten yhdistäminen tapahtuu. Viikko sitten eräs henkilö, joka on joskus auttanut minua blogien teknisessä ylläpidossa otti minuun yhteyttä kysyäkseen, tarvitsenko apua. Kun otin puheeksi blogien yhdistämisen hän kertoi, että yhdisti itse edellisenä päivänä kaksi omaa webbisivustoaan, joten hän tietää tarkalleen, mitä homma vaatii.

Todennäköisesti tehtävä on siis paljon yksinkertaisempi kuin mitä alun perin kuvittelin, vaikka artikkeleja ja sivuja on kaikkine kieliversioineen noin tuhat. Kun minulla on nyt avustaja siihenkin hommaan, ryhdyn pikimmiten työhön. Minulla on asumispolitiikkaa käsittelevä artikkeli melkein julkaisemista vaille valmis, mutta sen julkaiseminen viivästyy, sillä keskityn tulevina viikkoina blogieni yhdistämiseen.

Videot:

Better Life: Why Patience is Power
Once You Master This Your Life Will Change FOREVER
Abba: Move On