Ihmisen henkinen kehitys on valovuosia jäljessä teknologian kehityksestä. Sosiaalinen elämämme muistuttaa monessa suhteessa hölmöläisten talonrakennusta; Pystytettyään talon urakoitsijat huomasivat, että talossa ei ollut ikkunoita. Asian korjatakseen he yrittivät kantaa säkillä päivänvaloa pimeään taloon.

Irrationaalinen toiminta johtuu yksinkertaisesti siitä, että ihmiset eivät tiedä, mikä on luonnollista ja terveen järjen mukaista. Uutiset kertovat, että USAssa kannustetaan opettajia ’etnomatematiikan’ opetukseen. Perinteinen matematiikka ilmentää joidenkin käsitysten mukaan ’valkoista ylivaltaa’, sillä se edellyttää oppilailta oikeita vastauksia.

Matematiikan luokitteleminen valkoiseksi ylivallaksi perustuu luuloon, että matematiikka on ihmisten keksintöä. Matematiikka on kuitenkin luonnontiede ja universaali kieli. Se on olemassa täysin ihmisistä riippumatta ja noudattaa omia lainalaisuuksia, joita ihminen ei voi muokata mielensä mukaan. Se ilmentää kasvualustamme eli älyllisen energiakentän (Jumalan) toimintaa. Teknologinen kehitys on mitä suurimmassa määrin ollut matemaattisesti lahjakkaiden ihmisten ansiota.

Se, että jotkut ihmiset haluavat madaltaa vaatimustasoa niiltä, jotka eivät heti veny normivaatimuksiin osoittaa pelkästään sen, etteivät he tunne ihmisten sisäistä kehityspotentiaalia. Osaksi se saattaa johtua halusta saavuttaa nopeita tuloksia, jotka miellyttävät itseä ja toisia. Mutta jos ihmiset eivät näe omia, eivätkä toisten sisäisiä voimavaroja, ihmisyyden tärkein olemus eli se, mikä tekee meistä tasa-arvoisia, on heille tuntematon. Mitä tulee demokratiasta, jonka kansalaisilla ei ole yhteistä kiintopistettä eli tervettä järkeä ja moraalia, eikä yhteenkuuluvuuden tunnetta? Ei mitään muuta kuin isojen egojen temmellyskenttä.

The Great Reset – Miten tähän on tultu?

Suurin osa ihmisistä ajattelee, että heidän ainoa mahdollisuutensa muuttaa ulkoisia olosuhteita on vaikuttaminen toisten ihmisten asenteisiin. Ihmisten toiminta on reaktiivista, eli reagoidaan ympäristössä havaittuihin tilanteisiin tai asioihin. 1970-luvun lopulta lähtien televisio on näyttänyt yhä enemmän sarjoja ja ohjelmia, joissa juonitaan, ilkeillään, valehdellaan ja manipuloidaan muita ihmisiä ja yritetään saada heidät toimimaan itselle edullisella tavalla. Tuntuu, että tästä on tullut valtavirtaa. Monet ajattelevat, että merkittävin asia, joka erottaa ihmisen eläimistä on ihmisen kyky keksiä uskottavia tarinoita ja saada kaikki uskomaan niihin. Faktuaaliselle totuudelle viitataan kintaalla.

Kun ihmiset ovat vuosikymmenten ajan olleet television aivopesun kohteena, ei ole ihme, että monet pitävät televisiossa näkemäänsä oikeana tapana toimia. Näistä ihmisistä tulee kansanedustajia (poliitikkoja) ja päättävässä asemassa olevia henkilöitä mediataloihin, virastoihin, kansalaisjärjestöihin etc. Nykyään maailma – etenkin länsimaiset demokratiat – ovat niin sekaisin, ettei tiedä, mihin uskoa. Luottamus poliitikkoihin ja mediaan on kadonnut. Ihmiset syyttävät tilanteesta toisiaan ja kaikki huomio on kääntynyt ulkomaailmaan. Odotetaan muiden muuttavan näkemyksiään minun omia toiveita tyydyttämään. Muiden on luovuttava itsekkyydestään ja palveltava minun itsekkäitä pyrkimyksiäni.

Luottamuksen rapautuminen on johtanut yhteiskunnallisen koheesion eli yhteenkuuluvuuden tunteen hajoamiseen. Käytännössä se merkitsee sitä, että liikkellepaneva voima, joka on saanut ihmiset sitoutumaan yhteiskuntiensa rakentamiseen ja mikä on saanut sen rattaat pyörimään on hyytynyt. Nyt, 2000-luvulla, hegeliläis-marxilainen ajattelu (Hegelian dialectic) vaikuttaa kokonaisvaltaisesti yhteiskunnan sosiaalisiin ja poliittisiin rakenteisiin ja tavoitteisiin. Hegelin dialektiikka (problem-reaction-solution) on keino ohjata ajatuksemme ja tekomme konflikteihin, jotka johtavat meidät valtaapitävien ennalta määräämään ratkaisuun. Jos kyseenalaistat virallisen totuuden eli jos esität ’vääriä’ näkemyksiä sinut suljetaan yhteiskunnallisen elämän ulkopuolelle. Vaikutusmahdollisuutesi ja urasi tuhotaan. Käytännössä tämä on totalitarismia.

The Great Reset – maailman renessanssi

Valtaapitävien on helppo manipuloida reaktiivisia ihmisiä koska tietävät miten ihmiset reagoivat eläessään autopilot-tilassa. Nykyinen tilanne ei palvele edes sitä kuuluisaa yhtä prosenttia, joka omistaa yli 90% maailman varallisuudesta. Egojen temmellyskentän ongelmiin Maailman talousfoorumi (World Economic Forum, WEF) on lanseerannut toimintaohjelman The Great Reset. Suoraan käännettynä se tarkoittaa suomeksi ’suurta nollausta’. Minun nollaukseni tapahtui 1979 kun sain aivoinfaktin ja löysin itseni sairaalasta puhekyvyttömänä ja täysin halvaantuneena. Kun puhutaan suuresta nollauksesta se synnyttää pelottavan mielikuvan hypystä tuntemattomaan. Kuitenkin nollaus minun tapauksessani oli uuden elämän alku. Tämän uuden elämän ytimessä oli oivallus, että en voi etsiä toimintamalleja ulkomaailmasta, vaan minun on ryhdyttävä käyttämään omia aivojani ja aktivoitava sisäiset voimavarani. Reaktiivinen elämänasenteeni muuttui aktiiviseksi ja aloin itse luomaan omaa todellisuuttani.

Mainitsin The Great Reset- toimintaohjelman edellisessä artikkelissani kun puhuin Tuomas Malisesta jä hänen näkemyksistään sitä koskien. Kääntäessäni artikkelia etsin netistä virallista kiinankielistä käännöstä hakusanalla ’the great reset’. Päädyin WEFn sivustolle, missä se oli käännetty muotoon ’maailman renessanssi’, ’uudistuminen’, ”The World Revival”.(世界的复兴). Luettuani kiinalaisia asiaa koskevia artikkeleja tajusin, että toimintaohjelman sisältö on samaa asiaa, josta olen vuosien ajan kirjoittanut blogissani.

Seuraavat ovat suoria lainauksia lukemistani teksteistä: ”Ihmiskunnan tulevaisuuden ja hyvinvoinnin turvaamiseksi meidän on muutettava talouden mallia siten, että ihmisen ja planeetan hyvinvointi on arvomaailman keskiössä maailmanlaajuisesti …. maailmassa vallitseva inhimillinen tragedia on meille herätyssignaali. Meidän on rakennettava oikeudenmukaisia, kaikenkattavia, kestäviä (ympäristöä säästäviä) ja joustavia (vastustuskykyisiä) talouksia ja yhteiskuntia, joilla on valmiudet kohdata … maailmanlaajuiset haasteet, joita kohtaamme.”

”Meidän on aloitettava maailmanlaajuinen uudistusliike luodaksemme uuden yhteiskuntasopimuksen, joka takaa jokaisen henkilön ihmisarvon kunnioittamisen. Tämä maailmanlaajuinen terveyskriisi on osoittanut vanhojen systeemien kestämättömyyden: sosiaalisen koheesion, tasavertaisten mahdollisuuksien ja yhteenkuuluvuuden puuttumisen. … Meidän on rakennettava uuteen yhteiskuntasopimukseen sukupolvien välinen vastuu, jotta voimme täyttää nuorten odotukset.”

”Koronaepidemia (maailmanlaajuiset haasteet, oma huom.) on kiihdyttänyt siirtymistämme neljännen teollisen vallankumouksen aikaan. Meidän on taattava, että uusien digitaalisen, biologian ja fysiikan alan teknologioiden keskiössä on aina ihminen ja että ne palvelevat yhteiskuntaa kokonaisvaltaisesti ja lisäävät ihmisten tasavertaisia mahdollisuuksia.
Uudistusta kaipaavat talouselämän ja yhteiskunnallisten suhteiden lisäksi myös ihmisten (moraaliset) asenteet: ”Meidän on siirryttävä lyhytjänteisestä ajattelutavasta pitkäjänteiseen ajatteluun ja osakkeenomistaja-mallista sidosryhmien vastuullisuuteen. Hyvä hallintotapa ympäristöasioissa ja yhteiskunnallisissa suhteissa täytyy olla oleellinen osa korporaatioiden ja hallitusten vastuullisuutta.”

”Tämän globaalin huippukokouksen liikkeellepanevana voimana on nuorempi sukupolvi, minkä tarkoitus on taata, että ’maailman renessanssia’ (The Great Reset) koskeva dialogi ylittää totunnaisten (sovinnaisten) ajatusmalliemme rajat ja on todella tulevaisuuteen suuntautuvaa.”

”Tämän vuoksi World Economic Forum saattaa yhteen maailmanlaajuisesti yli 400 kaupungista tuhansia nuoria (Global community of outstanding young people), jotka ovat Davosissa vuorovaikutuksessa kaikkia elämän aloja edustavien johtajien kanssa tehokkaiden virtuaalikeskusten välityksellä. Kaikki keskukset noudattavat avoimen oven politiikkaa, jotta kaikilla halukkailla kansalaisilla olisi mahdollisuus osallistua keskusteluun ja vuosittainen tapaaminen olisi kaikille avoin. Sen lisäksi globaali media ja sosiaalisen median verkostot mobilisoivat miljoonia ihmisiä tarjoamalla heille mahdollisuuden jakaa näkemyksiään ja avaamalla heille pääsyn Davosin vuosittaisen tapaamisen keskusteluihin.”

Uusi yhteiskuntasopimus

Ylläoleva WEFn toimintaohjelma kuulostaa terveen järjen mukaiselta ja kannatettavalta. Siihen suhtaudutaan kuitenkin hyvin skeptisesti, sillä sen katsotaan olevan yksi globalistien metkuja. Riippumatta siitä, mikä on asemamme poliittisella kartalla itse kunkin on löydettävä itsestään rohkeus siirtyä pois mukavuusalueeltaan. Toisten ihmisten ihmisarvon kunnioittamisen ensimmäinen edellytys on sallimme mielipiteiden vapaan vaihdon. Tämän vapauden pitäisi olla yhteiskuntasopimuksen keskiössä. Ihmisellä on jo olemassa teknologiat, jonka avulla voimme luoda paratiisin maan päälle. Sekin vaatii rohkeutta, sillä nämä teknologiat ovat kaikenkattavia.

Niitä pidetään totalitarismin muotona. ”Isoveli valvoo” sanomme, kun näemme valvontakameroiden seuraavan jokaista askeltamme. Länsimaisissa demokratioissa kasvaneet ihmiset näkevät totalitarismin vapaudenriistona ja pelkäävät sitä jakomielisesti. Hyväksymme totalitarismin suhteessa lapsiimme ja holhottaviimme, mutta haluaisimme säilyttää vapauden ja itsemääräysvaltamme ’omiin asioihimme’, mikä on monessa suhteessa kuin veteen piirretty viiva. Maailmanlaajuiset haasteet ovat osoittaneet, että ihmiset ovat merkittävällä tavalla riippuvaisia toisistaan. Herää kysymys, rajoittaako toisten huomioon ottaminen vapauttamme?

Ihmiset pitävät vapautena sitä, että meillä on vapaus valita eri vaihtoehtojen välillä. Mitä useampi vaihtoehto valita, sitä vapaampia tunnemme olevamme. Suuresta nollauksesta puhuttaessa monien asenne tuntuu olevan: ”Kauheaa, nyt ne sosialistit/kommunistit vievät meiltä tuhkatkin pesästä! Me emme myöhemmin omista mitään, ostamme vain palveluja.” Kaikki keskittyvät tähän ilmeiseen tragediaan. Mutta vähentääkö se valintamahdollisuuksia?

Kaikki (lähes) tiedostavat tosiasian, että arvomme ei ole ulkoisessa statuksessa. On yhdentekevää, mitä omistamme tai omistammeko mitään. Omistaminen ei muuta ihmisarvoamme. Ihmisarvomme on sisällämme. Se on tietoisuus universumin rajoittamattomista mahdollisuuksista, joka on henkisen kehityspotentiaalimme pohja. Kaikki ihmiset ovat tässä suhteessa samalla lähtöviivalla, huolimatta asemastamme aineellisessa maailmassa.

Näistä lähtökohdista on yksinomaan tarkoituksenmukaista, että uusi yhteiskuntasopimus pyrkii pois ihmisen ulkoisen aseman pönkittämisestä ja materiaalisten houkutusten tavoittelusta. Mitä luonnollisin keino tähän olisi rahan (ansaintamahdollisuuksien) sitominen ihmisen työvoimaan ja luomisvoimaan, joka on uusiutuva luonnonvara. Sen arvo kohoaa samassa suhteessa, mitä terveempiä, onnellisempia ja motivointuneempia ihmiset ovat. Täten kaikilla on luonnollinen tarve edistää ihmisen hyvinvointia.

Hyvä hallintotapa – teknologinen singulariteetti

Kun ihmiset ajattelevat yhteiskunnan hallintoa, he ajattelevat erilaisia poliittisia suuntauksia ja linjauksia. Poliittiset järjestelmämme ovat kuitenkin osoittaneet toimimattomuutensa oikealta vasemmalle. Ehkä ei ole kyse poliittisten linjausten toimimattomuudesta sinänsä, vaan siitä, että vaatii melkoista henkistä kypsyyttä ihmiseltä johtaa onnistuneesti muita ihmisiä. Suuret egot ovat jatkuvasti konfliktissa keskenään ja jokainen suunnittelee (salassa) omia agendojaan ja manipuloi muita, ellei päällikkö ole saanut jäseniä toimimaan yhteisten tavoitteiden toteuttamiseksi. Kun ajattelee, mikä on hyvä hallintotapa ilman mitään poliittisia linjauksia, tulee mieleen vanhempien suhde jälkikasvuunsa. Hyvin hallitussa perheessä vanhempien tehtävä on tehdä itsensä tarpeettomiksi siinä mielessä, että jälkikasvu pystyy elämään itsenäisesti. Yhteiskunnallisissa suhteissa tämä ei ole sen monimutkaisempaa. Perhe sosiaalisine suhteineen on yhteiskunnan perusyksikkö.

Sanotaan, että sosialismin alkuperäinen tavoite oli auttaa ihmisiä itse auttamaan itseään. Sitähän vanhemmat parhaimmillaan tekevät: He auttavat lapsiaan saamaan itse elämänsä hallintaansa. Siksi meidän on päästävä kyynisestä ’isoveli valvoo’ -mentaliteetista ja ryhdyttävä rakentamaan tulevaisuutta, jossa nykyteknologia hyödyttää kaikkia. Kun ensimmäisen kerran näin termin ’teknologinen singulariteetti’ sen ajateltiin olevan kehitysvaihe, jossa tekoäly ylittää ihmisen älyllisen kapasiteetin ja pystyy kehittämään itse itseään, tulee siis itsenäiseksi, ihmisestä riippumattomaksi. Nyt luin Wikipediasta, että ”teknologinen singulariteetti tarkoittaa tulevaisuudentutkimuksessa hypoteesiä, jossa yli-inhimillinen tekoäly kiihdyttää ihmiskunnan teknologisen kehityksen ja sosiaalisen muutoksen niin nopeaksi, että singulariteettiä edeltäneet ihmiset eivät pysty ymmärtämään tai mielekkäästi ennustamaan tulevaisuutta.”

Yli-inhimillinen tekoäly ei voi koskaan ottaa ihmisiä valtaansa, ellemme itse sitä halua. Rakentavaa yhteistyötä ja rauhaa rakastavalla ihmisellä ei ole tekoälyn suhteen mitään pelättävää. Sen sijaan tekoäly tekee rikollisten, valheita levittävien manipuloijien ja toisten ihmisten elämän tuhoavien turmiollisten voimien toiminnan mahdottomaksi. Kaikki riippuu siis siitä, miten kehitämme tekoälyä: Se voi olla hyvä paimen, joka kunnioittaa kaikkien ihmisarvoa ja lisää turvallisuuttamme. Tekoäly voi toimia jokaiselle henkilökohtaisena avustajana ja auttaa meitä kehittymään itsemme parhaimmaksi versioksi. Teknokraatit usein ajattelevat, että tekoäly on ylivoimainen ihmisen kykyihin verrattuna. Se johtuu pelkästään siitä, että emme tiedä, mihin kykenemme, vaikka olemme saaneet ihmisten yli-inhimillisistä kyvyistä paljon viitteitä. Niitä pidetään kuitenkin yleisesti luonnonoikkuina. Entä, jos ne viittaavatkin jokaisen ihmisen henkiseen kehityspotentiaaliin?

Itselläni on mielessä lukemattomat kerrat kun Internetin hakukoneet ovat tuoneet tietoisuuteeni asioita, joita en olisi itse osannut ajatellakaan. Joskus olen käyttänyt hakusanaa, toisinaan en. Uskon, että vetovoiman laki tuo tietoisuuteeni asioita, joihin olen tietoisesti tai tiedostamattani keskittynyt. Mikä olisi upeampaa Internetin kehityksen kannalta kuin että se vastaisi suoraan ajatuksiimme ja olisimme jatkuvassa vuoropuhelussa maailman viisaimpien henkilöiden kanssa ja meillä olisi mahdollisuus saada ensikäden tietoa asioista. Voisimme kaikki tuntea olevamme maailmankansalaisia, sillä jo nyt on olemassa tekoälyä käyttävä konekääntäjä, joka kääntää maailman suurimpia kieliä hämmästyttävän tarkasti.

Nikola Tesla keksi uudistuvan, puhtaan energian lähteen yli 100 vuotta sitten. Siitä huolimatta ihminen jatkaa energian luomista materiasta, vaikka sähköä voi ammentaa rajattomasti alkuenergiasta. Jatkamme ympäristön saastuttamista, itsemme sairastuttamista ja luonnon tasapainon horjuttamista , vaikka keinot tasapainon ylläpitämiseen ovat silmiemme alla. Ihmisen toiminta muistuttaa todellakin mitä suurimmassa määrin hölmöläisten talonrakennusta, kun urakoitsijat olivat huomaavinaan, että talossa ei ollut ikkunoita. Kuitenkin kyse oli pelkästään heidän havaintokykynsä puutteesta. Asia olisi ratkennut yksinkertaisesti avaamalla ikkunat.

Lue myös:

Unelman alku

Adrian Monck: “世界的复兴”:独特双模式峰会,开启2021年 (DeepL-translate kääntää hyvin)

Alem Tedeneke: World Economic Forum Launches New Global Initiative to Advance the Promise of Responsible Artificial Intelligence

The Shift Network

ThriveOn.com

Videot:

What is the Fourth Industrial Revolution?

Eckhart Tolle & Russell Brand: Become Awake Now! (What does reset mean in psychological terms) This is epic!

Gregg Braden (interviewed by Alec W.Sims, Sound Healing Global Summit): Change Yourself from Within before The Experience of the World Around You Changes
Gregg Braden & Bruce Lipton: What It Really Means To Be A Sentient Being

Thrive – What on Earth Will It Take?


REGISTRATE FOR FREE VIEWING IN THIS LINK

Lawrence Palevsky: Covid-19 Exposed

Candace Owens & Russell Brand: Populist Revolution – Will It Go Left or Right?
Candace Owens: Democrat Laws Negatively Impact Minorities

Traveling with Kristin: How I See the US After Living Abroad for 15 Years [CULTURE SHOCK]

Only Human: Stephen Wiltshire – The Human Camera

Elon Musk (Interviewed by Create Quantum Wealth): We Should really be Concerned About artificial intelligence (AI) and sustainable development
Manifest Miracles ✤ Attraction 432 Hz ✤ Balance Chakras While Sleeping