Otsikossa sanat kuntoutuminen ja rehabilitointi viittaavat fyysiseen ja henkiseen kuntoutumiseen ja niiden taustalla on englannin kielen sana ’rehabilitation’. Omassa elämässäni fyysisellä kuntoutuksella on tärkeä asema, mutta yleisesti ottaen rehabilitointi eli arvon palauttaminen koskee kaikkia ihmisiä. Arvon palauttaminen siinä mielessä, että ymmärrämme todellisen arvomme, jumalallisen alkuperämme ja rajattoman luomisvoimamme niin, että voimme saavuttaa täyden toimintakykymme ja sen arvon, mikä meille luonnostaan kuuluu.
Humanitaarisuuden ansa
Sisäinen olentomme on puhdasta positiivista energiaa. Sen olemus on rakkaus ja myötätunto ja se on huomaavainen kaikkea olevaista kohtaan. Meidän kaikkien tärkein tehtävä on päästä egotietoisuuden tasolla mahdollisimman lähelle todellista itseämme ja pitää yllä energiakentässämme mahdollisimman korkeaa värähtelytaajuutta.
Korkean värähtelytaajuuden saavuttaneet ihmiset ovat ymmärtäväisiä ja humaaneja. He haluavat jakaa hyvää oloaan ja auttaa kaikkia, jotka apua tarvitsevat. Videolla Letting Go is Getting Into The Vortex Abraham varoittaa ihmisiä vaarasta, joka tähän liittyy: Humanitaarista apua antavat ja ihmisoikeuksia kunnioittavat empaattiset ihmiset myötäelävät autettaviensa ongelmat usein niin läheisesti, että heidän energiakenttänsä värähtelytaajuus laskee autettavien tasolle. Ehkä sinäkin muistat tilanteen, jossa joku ihminen tuntui imevän sinusta kaiken energian. Siten auttajat menettävät itse kosketuksen todelliseen minäänsä. Kun heidän energiakenttänsä ei värähtele samalla taajuudella kuin universumin resurssit, sekä auttajat, että autettavat lankeavat kuoppaan. Raamattukin puhuu ”sokeista sokeain taluttajista” (Matteus 15:14).
Tällöin ihmiset alkavat toimia täysin egotietoisuuden tasolla, näkemättä kokonaisuuksia. Se taas vahvistaa ajatuksia, jotka kahlitsevat meidät tähän ajan ja materian todellisuuteen ja viiteen aistielimeen. Nämä ihmiset, jotka ovat menettäneet kosketuksensa todelliseen minäänsä, alkavat pahimmassa tapauksessa syyttää siitä autettaviaan. Jälkipyykissä lapset lentävät tunkiolle pesuveden mukana.
Siksi on äärimmäisen tärkeää, että virittäydymme sisäisen olentomme värähtelytaajuuteen ja pidämme yllä korkeaa värähtelytaajuuttamme eli yhteyttämme todelliseen minäämme ulkoisista olosuhteista riippumatta. Monet pitävät tällaisia ihmisiä ylimielisinä, mutta selviytyäksemme voittajina elämämme haasteista, meillä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin liittoutua sisäisen olentomme kanssa.
Kuluttajien yksilöllisyys
Kun Abraham puhuu siitä, että auttajien pitäisi ulkoisista olosuhteista riippumatta säilyttää yhteytensä todelliseen minäänsä ja siten korkea värähtelytaajuutensa, siinä on vain kolikon toinen puoli. Uskon, että ihmiset joutuvat useimmin tilanteisiin, jossa auttajien tietoisuus ja värähtelytaajuus ei yllä autettavien tasolle.
Auttajia ovat kaikki, jotka tuottavat meille erilaisia palveluja, joista maksamme rahaa ja jotka pitävät järjestäytynyttä yhteiskuntaa pystyssä. Näitä ovat lastenhoito ja lastensuojelu, koulutuspalvelut, terveydenhoito-, kuntoutus- ja hoivapalvelut, kuljetuspalvelut (liikenne), oikeudelliset palvelut, rahaliikenteeseen liittyvät palvelut ym. Autettavat ovat kuluttajia, näiden palveluntuottajien asiakkaita myös silloin, kun palvelun maksaa kunta tai valtio.
Ja tässä piileekin ensimmäinen kompastuskivi: asiakkaita, jotka eivät itse maksa palvelusta pidetään helposti kasvottomana massana, toimenpiteiden kohteina, joita ei nähdä yksilöinä, joilla on omat tarpeensa ja oma lähestymistapansa asioihin.
Voimaannuttaminen – Ihmisten sisäisten voimavarojen aktivoiminen
Erilaisten (sosiaali)palvelujen järjestäjät ovat keksineet palveluilleen yhteisen nimittäjän: voimaannuttaminen. En ole perehtynyt tarkemmin siihen, miten he käsitteen ymmärtävät, mutta käytän termiä tässä, sillä se kuvaa hyvin asiaa, johon haluan pureutua. Nimittäin siihen, että yksikään ihminen ei voi voimaannuttaa toista. Voima tulee aina jokaisen itsensä sisältä.
Ainut keino, miten ulkopuolinen voi toista voimaannuttaa on luoda olosuhteet, missä henkilö voi toteuttaa itseään ja aktivoida sisäiset voimavaransa. Edes lääkärit tai terapeutit eivät pysty voimaannuttamaan tai kuntouttamaan ketään, elleivät he saa yhteyttä hoidettavaansa ja saa heitä aktivoimaan sisäiset voimavaransa. Lopputulosten kannalta on hyvin tärkeää, että tiedämme, mihin voimme vaikuttaa ja mikä on oma vastuumme kokonaisuuden kannalta.
Terve järki ja reilu meininki kaiken ydin
Kun olen kuunnellut Abrahamia ja Yltäkylläisyyden ilosanomaa saarnaavia opettajia, minusta on välillä tuntunut kuin he pitäisivät arvostelua ja kriittisyyttä syntinä. Milloin on kyse siitä, että oma asenteeni estää minua vetämästä puoleeni asioita, joita haluan ja toisinaan tunnen vain olevani ilonpilaaja iloisuuden, onnellisuuden, positiivisen energian ja yltäkylläisyyden tavoittelijoiden näkökulmasta. Tuntuu kuin he sanoisivat, että meidän ei tarvitse kuin pyytää ja virittäytyä sisäisen olentomme kanssa samalle taajuudelle iloisina ja kiitollisina vastaanottamaan kaikki hyvä, mitä universumi meille toimittaa. Viis siitä, miten oma toimintani vaikuttaa kokonaisuudessa, käytänkö tervettä järkeä vai olenko edes oikeudenmukainen muita kohtaan.
Varmaa kuitenkin on, että kaikki haluavat asioiden sujuvan terveen järjen mukaisesti ja varsinkin niin, että muut kohtelevat sinua reilusti. Reilu meininki on elinehtoni ja voin odottaa muiden olevan reilu itseäni kohtaan vain, jos olen reilu muita kohtaan. Mikään ihmisoikeus ei anna minulle erioikeutta kohdella muita mielivaltaisesti, jos haluan muiden kohtelevan itseäni hyvin.
Koska haluan noudattaa näitä yksinkertaisia elämänohjeita, arvostelusta ja kriittisyydestä on tullut elinehtoni. Mikään ei saa minua tuntemaan itseäni elävämmäksi kuin perehtyminen erilaisiin mielipiteisiin, näkökulmiin ja tutkimustuloksiin, jotka auttavat minua tietämään, mitä haluan. Kun arjessa tulee vastaan tilanteita, jotka sotivat oikeuskäsitystäni vastaan, minusta on luonnollista, että yritän tehdä kaikkeni tilanteen korjaamiseksi. Varsinkin, jos muiden asenteet estävät minua toteuttamasta itseäni tai vastaanottamasta sitä, mitä haluan.
Keinotekoiset osallistumisen esteet
Päätin heinäkuussa hakeutua vesijumppaan kuntoutusyksikköön, jossa yli 10 vuotta sitten kävin usean vuoden ajan. Suoriuduin silloin pesutiloissa ja saunassa itse, joten en tarvinnut terapiassa avustajaa. Mutta kuinkas ollakaan: uusien sääntöjen mukaan en saa liikkua kuntoutusyksikön pesutiloissa ja allasosastolla pyörätuolillani, sillä pyörissä kulkeutuu allasosastolle hiekkapölyä. Säännöt määräsivät, että minun piti pesutiloissa ja allasosastolla käyttää suihkutuolia, jolla en itse pystynyt liikumaan ollenkaan. Se taas merkitsisi sitä, että voisin käydä vesijumpassa ainoastaan silloin, kun käytössäni on avustaja.
Se itsessään vie pohjan koko kuntoutukselta, jonka tärkein tavoite on aktivoida kuntoutujat omaehtoiseen toimintaan niin, että he pystyvät tulemaan toimeen mahdollisimman pitkälle ilman avustajaa.
Esteettinen haitta osallistumisen este
Useita vuosia sitten syntyi iso älämölö, kun eräs pankkiiri esitti mielipiteitään siitä, että rahvaan kengissä kulkeutuu hiekkaa pankkiaulaan. Ihmiset eivät säästelleet sanojaan tuomitessaan tällaisen ajattelun, mutta samat ihmiset ovat nyt estämässä minun vapaan liikkumiseni sillä perusteella, että pyörätuolini pyörissä kulkeutuu hiekkapölyä pesu- ja allastiloihin.
Hygienia on hyvä asia, mutta tuskin kukaan vakavissaan ajattelee, että hiekkapöly lattialla on terveysuhka. Jos näin olisi, kaikki maauimalat pitäisi kieltää. Kauniisti kaakeloiduissa uima-allastiloissa hiekkapöly lattialla on korkeintaan esteettinen haitta.
Voimaannuttaminen kuntoutuksessa
Koska en kuntoutusta saadakseni halunnut tehdä itseäni riippuvaiseksi avustajasta, vaihdoin palveluntuottajaa. Uudessa paikassa sain kyllä lupauksen siitä, että voin liikkua pesutiloissa ja allasosatolla pyörätuolillani, mutta ennen kuin pääsin altaaseen, jumppari alkoi sovittamaan minulle uimakauluria. Kun sanoin, että olen tullut toimeen ennen ilman uimakauluria ja tuskin tarvitsen sitä nytkään, jumppari ilmoitti, että kukaan ei meillä mene altaaseen ilman uimakauluria. Säännöt määräävät.
Kun vesijumpan tarkoituksena on nimenomaan auttaa kuntoutettavia hallitsemaan lihaksiaan ja jäseniään veden nostetta ja vastusta hyväksi käyttäen on käsittämätöntä, että niin sanotut asiantuntijat kiertävät kuntoutettaviensa ympärille rinkulan, joka vie huomion pois itse asiasta. Uimakauluri on varmasti paikallaan monissa tilanteissa, mutta minun ja varmasti usean muunkin tapauksessa se on yksinkertaisesti hätävarjelun liioittelua.
Pidin kauluria ensimmäisen allasterapian ajan. En saanut ottaa sitä pois edes silloin, kun se haittasi jumppaliikkeen tekemistä. Toisella kerralla jumppari jatkoi mantraansa: ”Tämä on sinun turvallisuutesi vuoksi.” Emme päässeet asiassa yksimielisyyteen ja tunsin mustien pilvien kerääntyvän pääni päälle.
Ajateltuani, että ainoastaan uimahallissa minulla oli mahdollisuus määrätä itse terapiastani, mieleeni muistui uimahallien kylmä vesi ja lasten riipivä huuto. Päätin, etten anna yhdenkään hyvää tarkoittavan terapeutin ajattelemattomuuttaan asettua tavoitteitteni tielle. Aivan kuin kuntoutus itsessään ei olisi tarpeeksi suuri haaste, vaan sen lisäksi piti tuhlata kallista terapia aikaa turhanpäiväiseen väittelyyn.
Repäisin kaulurin kaulastani, vaikka se ei jumppariani miellyttänytkään. Sen jälkeen pidimme tehokkaan vesijumpan, joka sai jäseneni hengittämään. Saunan ja hyvän aterian jälkeen tuntui, että jokainen solu kehossani riemuitsi.
Kuluttajat ja hallintoalamaiset
Tämä episodi toi mieleeni vuosikymmenten negatiiviset kokemukset kuntoutuspuolella, joiden vuoksi päätin lopulta sulkea riitapukarit maailmani ulkopuolelle ja järjestää kaiken kuntoutukseni kotona. Nämä kokemukset eivät koske ainoastaan henkilökohtaista kuntoutustani, vaan kuntoutuspuolen ongelmat, samoin kuin muut yhteiskunnalliset ongelmat ilmentävät ristiriitoja ihmisten ajatustottumuksissa.
On omituista, että ihmiset sidotaan byrokratian liekaan heti kun he tarvitsevat yhteiskunnan tukea saadakseen elämänsä järjestykseen. He eivät enää ole kuluttajia, joilla olisi itsemääräämisoikeus ja jotka voisivat äänestää jaloillaan vapaan markkinatalouden hengessä ja valita palveluntuottajansa.
Yhteiskunnan apua tarvitessaan heistä tulee hallintoalamaisia. Byrokratiasta tulee itsetarkoitus ja ihmisten täytyy antaa selvitys kaikesta elämäänsä liittyvästä pienintä nippelitietoa myöten. Julkisia palveluja tuottamaan on perustettu yksityisiä yrityksiä, jotka näennäisesti toimivat markkinatalouden sääntöjen mukaan, mutta jotka eivät toimisi vuottakaan vapaan markkinatalouden säännöillä.
Tilojen tyhjäkäyttö voittojen maksimoimiseksi
Yritykset pyrkivät tuottamaan omistajilleen mahdollisimman suuren voiton mahdollisimman pienellä panostuksella. Itse koin tämän konkreettisesti yli 10 vuotta sitten ollessani kuntoutuskeskuksessa. Ainut keino nauttia kuntoutuskeskuksen upeasta allasosastosta oli meditoida allasosaston ikkunan takana. Saatoin sentään muistella lämpimästi aikaa, kun menin ensimmäisen kerran sairaalasta kuntoutuskeskukseen vuonna 1979 istuen pyörätuolissa. Kuntoutuskeskuksessa pääsin joka aamu kuudelta altaaseen kävelemään. Ei kestänyt kuin kaksi viikkoa niin pystyin kävelemään rollaattorilla.
Nyt allasosasto oli suurimman osan ajasta tyhjillään. Minä en saanut mennä sinne, koska sähköpyörätuolini pyörissä kulkeutui hiekkapölyä. Kuntoutujat, jotka pystyivät kävelemään, eivät voineet mennä sinne valvonnan puutteen vuoksi, sillä olihan vaara, että joku sai vaikka sairaskohtauksen. Ainoat ihmiset, joilla oli allasosastolle vapaa pääsy olivat kuntoutuskeskuksen työntekijät.
Kuntoutuskeskukselle oli näemmä liian suuri investointi palkata siivooja pyyhkimään lattioita tai uimavalvoja varmistamaan turvallinen allasterapia. Tämä siitä huolimatta, että kansallinen sairasvakuutuskassa maksaa palveluntuottajalle jokaisen kuntoutujan kolmen viikon kuntoutusjaksosta pyöreästi 10 000 euroa tuloksista riippumatta tai riippumatta siitä, hyötyykö kuntoutuja kuntoutuksesta ollenkaan.
Yritykset saavat suurimman voiton siitä, että he varmistavat, että jokainen kuntoutuja on altaassa 100 euron tuntitaksalla. Ja sehän varmistetaan keksimällä sääntöjä sääntöjen perään ja tukahduttamalla kuntoutujien kaikki omaehtoinen toiminta. Tällä on kuitenkin nurja puoli, ei pelkästään kuntoutujille, mutta siitä ei hyödy ketään. Kun kuntoutuskulut nousevat kohtuuttomiksi, yhteiskunnalla ei ole yksinkertaisesti varaa kuntouttaa kansalaisia. Terapia-aikoja lyhennetään ja monilta terapia loppuu kokonaan, vaikka he kipeästi tarvitsisivat kuntoutuspalveluja.
Resurssien tarkoituksenmukainen kohdentaminen
Itse haluaisin kuntoutukseni olevan liikuntapainotteinen, sillä suurin haasteeni on fyysinen kuntoutuminen. Kuntoutuskeskus esittelee webbisivuillaan, että kuntoutuksen sisältö suunnitellaan kuntoutujan henkilökohtaisten tarpeiden ja tavoitteiden pohjalta. Kuitenkin kuntoutuskeskus keskittyy enemmän ’moniammatillisen työryhmän’ arviointeihin ja kuntoutujan tehtävä on osallistua vaikka lauluryhmiin, jos terapeutit niin määräävät, vaikka hänellä itsellään ei olisi mitään motivaatiota tämänlaiseen ’kuntoutukseen’.
Oman kolmen viikon kuntoutusjaksoni aikana käytin 9 tuntia siihen, että selvitin psykologille elämäntilannettani ja teimme joitakin muisti- ja hahmotustestejä. Kun psykologi kuntoutusjakson päätyttyä antoi loppulausunnon asioista, joita olimme käyneet läpi, siitä puuttui kaikki, mitä pidin itse tärkeimpänä elämäni kannalta.
Testeistä hän toi esille vain sen, missä sain huonoja tuloksia. Erään testin jälkeen hän sanoi minulle, että 95 % amerikkalaisista jää suoritukseni alapuolelle. Kuitenkaan loppulausunnossa ei ollut edes mainintaa siitä, että testien tulokset vaihtelevat paljon, saati arvioita siitä, mihin tämä mahdollisesti viittaa.
Voimaannuttaminen kotona
Minun ei sentään tarvinnut lähteä kuntoutusjaksolta tyhjin käsin, sillä toimintaterapeutin kanssa muotoilimme muovista lastan, jonka avulla pystyin treenaamaan vasemman olkavarren liikkuvuutta kotona. Toimintaterapeutti antoi minun kuitenkin selkeästi ymmärtää, että lastasta ei tulisi olemaan minulle mitään hyötyä. Hän ei halunnut ymmärtää, että olin harjoitellut kotitekoisella apuvälineellä jo kahden vuoden ajan ja tunsin itse selvästi, mikä hyöty treenistä oli.
Tämän kuntoutuskeskuskokemuksen jälkeen päätin 12 vuotta sitten järjestää fysioterapian ja kaiken fyysisen kuntoutuksen kotona, jotta saan kuntoutukseen käyttämästäni ajasta parhaan mahdollisen hyödyn. Olen hankkinut kotiin kuntoiluvälineet, jotka lisäävät liikunnallisuutta ja suurimmalta osalta olen itse tehnyt kuntoutusohjelmani.
Fysioterapeuttini on luonnollisesti auttanut minua siinä, missä omat fyysiset rajani ovat tulleet vastaan. Kuitenkin tärkeintä on ollut hänen henkinen tukensa. Minusta on tuntunut, että pelkästään hänen läsnäolonsa on saanut oman energiani kohoamaan potenssiin 10. Tämä ei ole pelkästään minun kokemukseni, vaan hänen asiakkaittensa kokemus laajemminkin.
Mielestäni kuntoutuskeskukset voisivat toimia samalla periaatteella kuin isot kauppakeskukset. Ne voisivat toimia täysin vapaan markkinatalouden säännöillä. Kuntoutettavat eivät välttämättä tarvitse ohjausta kuntoutukseen, eikä heille ole tarvetta tehdä valmiita kuntoutussuunnitelmia ja jakaa terapia-aikoja. Kuntoutuskeskukset voisivat tarjota vain tilat ja monipuoliset terveys- ja kuntoutuspalvelut kuntoutettavien vapaaseen käyttöön ja jokainen voisi laatia itse oman kuntoutusohjelmansa.
Tällaisella periaatteella toimi pieni, yksinkertainen kuntoutuskeskus, jossa olin Kiinassa 2000-luvun alussa. Se oli voimaannuttavaa: Muutaman kuukauden treenin jälkeen pystyin kävelemään rollaattorilla.
Lue myös:
Kuntoutuminen
Kuntoutumisen ja rehabilitoinnin haasteet II
Video:
Abraham Hicks: Letting Go IS Getting Into The Vortex