3.7.1979, tasan 33 vuotta sitten elämäni oli käännekohdassa, kuten nyt 3.7.2012, kun avaan tämän blogin. 33 vuotta sitten olin uudenvuodenaattona sairastanut aivoinfarktin ja viikon tajuttomuuden jälkeen löysin itseni sairaalasta puhekyvyttömänä ja täysin halvaantuneena. Puolen vuoden sairaalahoidon jälkeen sain paikan kuntoutuskeskuksesta. Talvipakkaset ja sairaalan potilashuoneen ikkunalla kukkiva joulutähti olivat vaihtuneet vehreisiin puistonäkymiin. Istuin pyörätuolissa, enkä edelleenkään pystynyt puhumaan. Ajatellessani tulevaisuuttani en nähnyt mitään. Ajatellessani itseäni mieleeni nousi kysymys: ”Kuka minä olen?”
Luulin jo vuosikymmenten näyttäneen minulle, kuka minä olen. Istuessani nyt työpöytäni ääressä ja ajatellessani tulevaisuuttani tunnen kuitenkin haparoivani uuden kuntoutusjakson alkumetreillä ja mieleeni nousee kysymys: ”Kuka minä olen?”
Kysymys ei sisällä ahdistusta, kuten 33 vuotta sitten ollessani alle kahdenkymmen vuoden ikäinen ja vailla laajempaa näkökulmaa elämään, vaan se nousee puhtaasta uteliaisuudesta. Se sisältää myös kysymyksen: ”Kuka minä haluan olla?”
Vastaus on tärkeä, sillä siitä riippuu, kuka minusta tulee. Toisin sanoen miten alan toteuttaa itseäni. Olen jo saavuttanut enemmän kuin eväilläni kuvittelin mahdolliseksi ja olen kaikesta kiitollinen, mutta minusta tuntuu, että olen juuttunut paikoilleni, kangistunut kaavoihini. Tai oikeammin, kangistunut kahleisiini, jotka estävät minua kokemasta elämää niin täysipainoisesti kuin haluaisin. Menneillä tapahtumilla ei tunnu olevan merkitystä. Tuntuu, että minun on tehtävä kvanttihyppy – suunnaton loikka – voidakseni luoda täysipainoisen tulevaisuuden.
Yli 30 vuotta sitten aloin kirjoittaa kokemuksistani kirjaa työnimellä Valo pimeässä. Kirjoittaminen oli minulle terapiaa, mutta alkuperäinen tarkoitukseni oli myös jakaa kokemukseni muiden kanssa. Nyt kun olen aloittamassa uutta vaihetta elämässäni jatkan kirjoituksiani tässä blogissa samalla nimellä kuin alkuperäiset kirjoitukseni.
Olen aina pyrkinyt näkemään asiat mahdollisimman objektiivisesti ja analysoinut ajatuksia teoreettisella tasolla sekoittamatta peliin liiaksi tunteita. Tämä on johtanut siihen, että olen tarkastellut myös itseäni tavallaan ulkopuolisen silmin. Olen jäänyt itsellenikin jokseenkin ulkopuoliseksi. Tästä lähtien haluan katsoa sisäänpäin, tulla tutuksi tunteitteni kanssa: Antaa tunteitteni kertoa, mitä ajattelen ja mielin. Antaa ajatuksille siivet ja auttaa minua ja kaikkia muitakin irroittautumaan piintyneistä ajatuskuvioista ja luoda positiivista energiaa.
Katso myös:
This role I’ve been given (Galleria)
En Route (Galleria)
Herätys!
Youtube Video:
Enigma: Beyond Invisible