Monet sanovat, että yhteiset (yhteiskunnalliset) asiat ovat niin tärkeitä, ettei niitä pitäisi missään nimessä jättää poliitikkojen päätettäviksi. Asetelma on vähän sama kuin lapsen luottamus vanhempiinsa, jotka eivät pysty hallitsemaan edes omaa elämäänsä. Jos he pystyvätkin kutakuinkin hallitsemaan oman elämänsä, heiltä puuttuu todennäköisesti kyky nähdä asiat kokonaisuutena. He keskittyvät omiin pieniin ympyröihinsä ja tekevät enemmän tai vähemmän tunnollisesti sen, mitä heidän mielestään kuuluu tehdä, eikä heillä ole mitään käsitystä siitä, miten heidän toimintansa vaikuttaa kokonaisuudessa.

Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker sätti italialaisia siitä, että nämä syyttävät EU:ta ja euroa omista ongelmistaan. Hän kehoitti näitä tekemään kovemmin töitä ja olemaan vähemmän korruptoituneita. En tunne Italian lainsäädäntöä, mutta joidenkin lähteiden mukaan EU-peräisen lainsäädännön osuus Suomessa on noin 20%. Joidenkin mukaan osuus on paljon enemmän, sillä Unionin sääntöjen mukaan EU lainsäädäntö menee kansallisen lain edelle, myös Italiassa.

Sensuuri Euroopan Unionissa

10-15 vuotta sitten viestittelin tuntikausia päivälehtien keskustelupalstoilla ja vaihdoin ajatuksia ihmisten kanssa. Kuinkas ollakaan, yksikään päivälehti ei enää julkaise minun kommenttejani. Sain vielä vuosi sitten ajatukseni läpi Taloussanomissa, mutta en enää sielläkään. Kuinka tämä on mahdollista maassa, joka joidenkin tutkimusten mukaan kuuluu maailman vähiten korruptoituneisiin maihin? Ajatukseni eivät ilmeisesti ole virallisen totuuden mukaisia, vaikka niiden pohjana on terve järki.

On väärin puhua syrjäytyneistä ja viitata siten ihmisiin, jotka ovat jääneet yhteiskunnan aktiviteettien ulkopuolelle. Tällöin putoamisen syy vieritetään syrjäytyneen niskoille ja syynä katsotaan olevan syrjäytyneen oma kyvyttömyys käyttää tilaisuuksiaan. Oikeampi olisi puhua syrjäytetyistä, sillä poliitikkojen tekemät päätökset vaikuttavat suoraan kansalaisten toimintamahdollisuuksiin. Ei ole todellakaan minun kyvyttömyyttäni se, että jollakin on tarve sensuroida väärät mielipiteet keskustelupalstalla. Minut on kirjaimellisesti suljettu julkisen keskustelun ulkopuolelle. Pitäisikö olla kiitollinen siitä, ettei minua ole suljettu vankilaan ajatusrikoksesta, kuten Tommy Robinson tai Ilja Janitskin?

Saksalainen vaihtoehtoinen uutissivusto ”Die Unbestechlichen” (Lahjomattomat) on tehnyt haastattelun EUn systemaattisesta sensuurista. Haastateltava on entinen Berliinissä toimivan Facebook-sensuurikeskuksen työntekijä Melanie. Aluksi sensuurikeskus aloitti vihapuhemoderoinnin, jota Melanie piti harmittomana keskustelupalstojen siistimisenä, jossa törkyviestit poistettiin. Sitten kuvioon tulivat algoritmit, joiden avulla viestit suodatettiin ja bannattiin. Samalla laadittiin mustia-listoja ei-toivotuista sivustoista, joilla arvosteltiin maan hallitusta, Euroopan Unionia tai maahanmuuttopolitiikkaa. Maahanmuuttajien tekemät rikokset ja niiden arvostelu hyssyteltiin piiloon. Etenkin Saksan liittopäivävaalien alla sensuurikeskus teki kaikkensa, ettei kansallismielinen AfD-puolue (Vaihtoehto Saksalle) saanut nostettua kannatustaan, eivätkä ”natsit” päässeet valtaan.

Tämä osoittaa, että valtaapitävät ovat antaneet pelolle vallan. He pelkäävät niin paljon fasismin ja kansallismielisyyden nousua, että ovat tarttuneet itse ei-demokraattisiin, totalitaarisiin keinoihin estääkseen sen. On surkuhupaisaa, että he liittävät tähän itse rakentamaansa mörköön, populismiin ja kansallismielisyyteen, kansalaistoiminnan ja sananvapauden rajoittamisen. Facebook-sensuuri sekä kritiikin ja tosiasioiden julkituomisen estäminen osoittaa, että päättäjät ovat itse fasisteja, jotka eivät suvaitse eriäviä mielipiteitä.

Korporatismi – nykypäivän fasismi

David Icke puhuu videolla Fascism Isn’t Coming, It’s Here Mussolinin fasismin määritelmästä. Sitaatin mukaan Mussolinin mielestä fasismia pitäisi ennemminkin nimittää korporatismiksi, sillä fasismissa yhdistyy valtion ja korporaatioiden käyttämä poliittinen ja taloudellinen valta. Huomattavaa on, että maailman rikkaimmat yksiköt eivät ole valtioita, vaan korporaatioita, monikansallisia yrityksiä.

Korporatismilla ei kuitenkaan Mussolinin aikana ole ollut niin merkittävää vaikutusta kuin nykyään ja jotkin lähteet sanovat, että Mussolini ei ole missään julkaisussa yhdistänyt fasismia ja korporatismia. Esseessään The Doctrine of Fascism Mussolini korosti, että valtiolla oli tärkeä tehtävä kansalaisten kasvattamisessa hyveellisyyteen ja yhteisöllisyyteen, että jokainen saattoi kasvaa parhaimmaksi versioksi itsestään. Fasismi syntyi liberaalin individualismin vastavoimaksi, jonka tarkoituksena oli pysäyttää liberalismin moraalia rapauttava vaikutus ja vahvistaa ihmisten henkistä selkärankaa. Se syntyi siis selvästi tarpeeseen, minkä voi nähdä etenkin kansallissosialistisen Saksan nousuna.

David Icke pitää fasistisen diktatuurin toimintaedellytyksenä psykopaattista luonteenlaatua. Jos lähtökohta on tämä, kansallissosialistinen Saksa ei ollut varsinaisesti fasistinen diktatuuri, sillä Hitler ei ollut empatiakyvytön, kansaa alistava psykopaatti. Hänet oli valittu demokraattisilla vaaleilla ja hän teki kaikkensa tehdäkseen Saksasta kansalaisille paremman paikan. Koska hänen politiikkansa pystyi nostamaan kansan ahdingosta, johon se oli joutunut ensimmäisen maailmansodan jälkeen, hänellä oli varmasti kansan tuki takanaan myös vaalien jälkeen.

Sen sijaan nykyisiin kansasta vieraantuneisiin, norunluutorneissaan istuviin päättäjiin ja korporaatioiden hallituksiin, joiden tärkein tavoite on tuottaa maksimaalinen voitto omistajilleen empatiakyvyttömyys ja kyky sulkea silmänsä ja korvansa oman toiminnan vahingollisesta vaikutuksesta on yksi tärkeimmistä ominaispiirteistä. En kuitenkaan itse nimittäisi heitä patologisiksi valehtelijoiksi ja psykopaateiksi, kuten David Icke videollaan tekee. Varmasti suurin osa heistä uskoo asiaansa ja luulee toimivansa oikein. Ongelmaksi on muodostunut heidän valtava egonsa, joka ei yksinkertaisesti pysty näkemään kokonaisuuksia, vaan edistää pelkästään oman viiteryhmänsä intressejä. Koska heillä ei ole yhteyttä sisäiseen olentoonsa (Higher Self), suurin osa reaalimaailmasta on heidän havaintokykynsä ulkopuolella.

Videot:

David Icke: Fascism Isn’t Coming, It’s Here

David Icke: The Way Out Of The Matrix

David Icke: ☯ You Have Only Two Choices

Tim Pool: A Major Threat to Internet Freedom Is Here

Die Unbestechlichen: Saksan FB-sensuuritoimiston työntekijän haastattelu (Insiderin aus Löschzentrum packt aus: Manipulierte Facebook die Berichterstattung vor der Wahl?)

Die Unbestechlichen: DDR 2.0? Sind Zensur und die Jagd auf Systemkritiker mittlerweile wieder Alltag in Deutschland?