Jää nähtäväksi kuinka hyvin Ilkka Paananen ja kumppanit pystyvät pitämään kiinni toimintaperiaatteistaan ajan saatossa intressien jakaantuessa. Varmaa on, että ilmaantuu yhteistyökumppaneita, joille verojen maksu on tyhmyyttä kun niiden maksun voi myös välttää. Paanasen ja kumppaneiden esittämä näkökulma kuitenkin vahvistaa käsitystäni siitä, mitä kirjoitin tekstissäni ”Uusi poliittinen kulttuuri”:
Että yhteiskunnan (taloudellista) kilpailukykyä määrittää myös kansalaisten sydämen sivistyksen taso: missä määrin yhteiskunnan eri toimijat tekevät yhteistyötä yhteisten päämäärien saavuttamiseksi. Ilkka Paananen sanoi, että he ovat saaneet yhteiskunnalta niin paljon, että nyt on heidän aikansa maksaa takaisin. Mitä tämä ”niin paljon” käytännössä tarkoittaa?
Suomalainen yhteiskunta tarjoaa kansalaisilleen ilmaisen koulutuksen. Siten jokainen on periaatteessa samassa asemassa henkilökohtaista kasvua ajatellen. Yritykset saavat koulutettua, osaavaa työvoimaa tarvitsematta erityisesti panostaa asiaan. Sairauden yllättäessä yhteiskunta pitää huolen jäsentensä toimintakyvyn palauttamisesta. Perheiden kasvaessa yhteiskunta on alusta asti vankasti tukemassa uuden kansalaisen integroimisessa yhteiskuntaan.
On itsestään selvää, että kaikki kuuluvat terveydenhoidon piiriin.
Raha ei muodostu koskaan keinotekoiseksi kilpailun esteeksi perustoimintojen kannalta. Kukaan ei putoa tyhjän päälle yllättävien elämän käänteiden vuoksi.
Moni ei tunne tarvetta kerätä mammonaa pahan päivän varalle yli oman tarpeen, sillä luottamus peruspalvelujen toimivuuteen on suuri. Useimmat eivät edes halua esim. isompaa asuntoa tai taloa kuin jaksavat itse siivota ja ylläpitää.
Systeemi on tasapainossa, hengittää ja elää omaa elämäänsä niin kauan kuin sitä ylläpidetään. Tutkimusten mukaan suurin osa kansalaisista haluaa maksaa veronsa sosiaalipalvelujen turvaamiseksi. Jotkut yritykset ovat jopa valmiita maksamaan enemmän veroja kuin mitä valtio niiltä kerää.
Tämä Länsi-Saksassa toisen maailmansodan jälkeen kehitetty sosiaalinen ja taloudellinen malli, sosiaalinen markkinatalous lähtee ajatuksesta, että poliittisten ja yhteiskunnallisten kiistojen yläpuolelle tarvitaan vahva valtiotoimija.
Se näkee, että kansalaiset joutuvat usein taloudelliseen ahdinkoon ilman omaa syytään, eikä kapitalismi tunne mekanismia, joka näitä ongelmia korjaisi. Siksi valtion tulee järjestää kansalaisilleen sosiaalipalveluja, jotka jakavat ongelmista syntyviä taloudellisia vastuita niin, etteivät yksittäiset kansalaiset joudu kohtuuttomiin toimeentuloloukkuihin.
Globalisaation edetessä tämä hyvinvointia tuottava yhteiskuntajärjestelmä on uhattuna kun valtiot kilpailevat investoinneista tarjoten yrityksilleen veroetuja.
Yritykset sijoittuvat sinne, mistä ne saavat parhaimmat edut ja tekevät päätöksensä lyhytnäköisesti kvartaalitalouden voittojen näkökulmasta. Yritysten tärkeimpänä tehtävänä nähdään voittojen tuottaminen niiden omistajille, eikä rahalla ole isänmaata.
Tässä kilpailussa heikoimmilla ovat maat, jotka tuottavat kansalaisilleen sosiaalipalveluja hyvinvoinnin edistämiseksi. Näiden palveluiden tuottamat hyödyt siirtyvät voittoina maihin, jotka eivät kansalaistensa hyvinvointia kovin vakavasti ota, eivätkä sosiaalipalveluja varten verovaroja kerää.
Korkean verotuksen yhteiskuntien tuottama hyvinvointi siirtyy matalan verotuksen maihin (veroparatiiseihin), joissa pienet yksittäiset joukot nauttivat hyvinvoinnista samalla kun suurin osa kansaa elää kurjuudessa. Ympäri maailmaa ihmiset kritisoivat monikansallisten yritysten epähumaaneja toimintatapoja, mikä uhkaa meidän kaikkien olemassaoloa.
Globaaliin ongelmaan globaali ratkaisu
USAn keskuspankin entinen johtaja Alan Greenspan sanoo Welt am Sonntag lehden haastattelussa 10.11.2013, että vain poliittinen unioni – liittovaltio, jolla on yhteinen sosiaalipolitiikka -voi pelastaa euron.
Herää kysymys, mikä saa Greenspanin ajattelemaan, että keskusjohtoinen systeemi toimisi paremmin Euroopassa kuin entisessä Neuvostoliitossa?
Pitäisikö maiden, jotka ovat hoitaneet hyvin sosiaaliturvansa ja pitäneet muutenkin talouden tasapainossa luovuttaa päätäntävalta ylikansallisille korruptoituneille poliitikoille?
Useimmilla Euroopan mailla on jo kansalaisten sosiaaliturvaa koskevat säädökset. Eurooppa ei kuitenkaan ole globalisoituneessa maailmassa irrallinen saari, jonka ongelmia voitaisiin ratkaista ottamatta huomioon sen maailmanlaajuista toimintakenttää.
Euroopasta virtaa valuuttaa veroparatiiseihin, koska yritykset haluavat maksimoida omistajiensa voitot. Valuuttapakoa ei estä se, että poliitikot laativat yhteisiä direktiivejä sosiaaliturvaa koskien. Jos systeemillä ei ole ylläpitäjiä se ei toimi.
Ongelmien tasapainottamiseksi on ehdotettu mm. kansainvälistä verokäytäntöjen harmonisointia. Tämä tarkoittaisi sitä, että korkean verotuksen maat laskisivat verojaan, mikä taas tarkoittaisi sitä, että kansalaisten tarvitsemille peruspalveluille ei olisi rahoitusta.
Sanotaan, että jos ongelmaan halutaan löytää kestävä ratkaisu se pitäisi ratkaista heikoimman lenkin näkökulmasta. Tässä tapauksessa matalin verotus ei kuitenkaan olisi mikään ratkaisu. Pikemminkin niin, että peruspalvelut ulotetaan maailman joka kolkkaan, sillä ihmisillä on samat tarpeet kulttuurista ja olinpaikasta riippumatta.
Toisista ihmisistä välittäminen ei ole asia, johon ihmiset täytyy pakottaa. Se on ihmisten myötäsyntyinen ominaisuus. Alan Greenspan sanoo ihmisten irrationaalisen toiminnan olevan syynä siihen, että talouden kehitystä on niin vaikea ennakoida. Hän sanoo, että ihmiset elävät käsityksineen ja uskomuksineen kuplassa, joka pahimmillaan johtaa vuoden 2008 kaltaisiin talouskriiseihin.
Itse olen sitä mieltä, että kun puhutaan irrationaalisista, kuplassa elävistä ihmisistä on kyse ihmisistä, jotka ovat antautuneet egonsa johdatukseen. Ihmisillä, joilla on yhteys todelliseen minäänsä ja sitä kautta universumin tietoisuuteen näkevät itsensä osana kokonaisuutta.
He ymmärtävät, että toisten hyvinvointi on avain heidän omaan hyvinvointiinsa.
Katso myös:
Uusi poliittinen kulttuuri
The Atlantic: The Secret to Finland’s Success With Schools, Moms, Kids—and Everything
Welt am Sonntag: Nur eine politische Union kann den Euro retten
Wikipedia: Alan Greenspan