Meditating Donald Duck

Olen kerännyt tähän blogiin netistä erilaista materiaalia maailmanmenoon liittyen ja tehnyt omia päätelmiäni. En kuitenkaan ole missään suhteessa päättänyt mielessäni, että näin asioiden täytyy olla. Materiaali ei välttämättä edusta omaa kantaani asioihin. Haluan pitää mieleni avoimena aivan samoin kuin rikostutkijat ovat avoimia eri tutkintalinjoille ja antavat faktuaalisten todisteiden johdattaa itseään. Raamattu kehottaa ihmisiä avoimuuteen niin, ettei kukaan ala itse toimia Jumalaa vastaan.

Jeesus kehotti meitä olemaan ”älykkäitä kuin käärmeet”. On selvää, ettemme pysty siihen, jos itse sensuroimme itseämme. Siksi en esimerkiksi ala luokittelemaan erilaisia symboleita paholaisen, Saatanan, merkeiksi ja toisia Pyhän Hengen ilmentymiksi. Symboleissa ei ole mitään voimaa ellemme itse mielessämme anna niille voimaa.

Erilaiset laitteet ja tekniikat ovat kaksijakoisia: niitä voi käyttää hyviin tai pahoihin tarkoituksiin. Älypuhelin saattaa varastaa tarpeettomasti huomiomme, jos annamme sen tapahtua. Sillä on kuitenkin myös yhteys älylliseen energiakenttään, jossa elämme. Sen näyttämät numerot puhuvat minulle omaa kieltään: 7:07 – 8:08 – 9:09, 11:11, 23:32, 21:12, 3:33, 01:23, 13:31, 5:55. Se on myös yhteyteni luontoon: Yksi kaikkein hellyttävimmistä ja suloisimmista asioista, jonka olen puhelimestani nähnyt on talitintin pukeutuminen yöasuunsa ennen nukkumaan menoa.

Meidän täytyy pukea yllemme Jumalan koko sotavarustus voidaksemme ”vastustaa perkeleen kavalia juonia”. Meidän pitää soluttautua pahan ytimeen voidaksemme edes tietää, mitä on tekeillä. Donald Trump sanoi eräässä haastattelussa, että yksi hänen elämänohjeistaan on pitää ystävät lähellä ja viholliset vielä lähempänä. Tämän tulisi olla jokaisen elämänohje. Jeesus sanoi: ”Älkää tehkö pahalle vastarintaa. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin” ja ”rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta” (Matteus 5:39 ja 5:44).

Monille (erityisesti juutalaisille) tällainen asenne on heikkouden merkki. He ajattelevat, että jos et vastusta väkivaltaa väkivallalla, joudut entistä pahemman pahoinpitelyn kohteeksi. Tällaisissa tilanteissa meidän tulisi kuitenkin muistaa, että se, mikä ei tapa, se vahvistaa. Vahvistuminen on henkistä kasvua. Jokaisen yksilön henkinen kasvu vaikuttaa kollektiivisessa tietoisuudessamme. Henkinen kasvu tarkoittaa egon tajunnan laajenemista, jolloin yksilöt saavat yhteyden intuitiiviseen mieleen, joka on ihmisten jumalallinen puoli.

Sisäinen todellisuus ja totuus

Egon tajunta ja sydämen intuitiivinen mieli ovat saumattomasti yhteydessä toisiinsa. Egon tajunta auttaa meitä kasvamaan henkisesti kun se tekee havaintoja sisäisestä ja ulkoisesta maailmastamme. Uudet henkiset oivalluksemme muokkaavat käytöstämme ja vaikutustamme ulkomaailmassa, mikä synnyttää uusia oivalluksia, mikä muokkaa käytöstämme edelleen. Egon tajunta ja alitajunta eivät kuitenkaan ole ainoita asioita, jotka vaikuttavat elämässämme. Sisäinen todellisuus ja sisäinen totuus ovat eri asioita. Sisäinen todellisuus on pahimmillaan egon luoma kupla, jolla ei ole totuuden kanssa mitään tekemistä.

Meditaatio on yksi tehokkaimmista keinoista sammuttaa egon tajunta ja sisäinen vuoropuhelu, jota käymme mielessämme lakkaamatta. Kun tyhjennämme mielemme saamme yhteyden intuitiiviseen mieleemme samaan tapaan kuin nollattuamme jonkin sähkölaitteen se alkaa toimia alkuperäisen ohjelman mukaisesti. Tämä on terveen järjen mukaista. Kuitenkin moni kristityksi itseään kutsuva henkilö pitää meditointia yhtenä Paholaisen harhautuksena. Jeesus ei puhunut suoraan meditoinnista, mutta Hän kehotti meitä sulkeutumaan kammioomme ja rukoilemaan sydämestämme kaikessa hiljaisuudessa äänettömin huokauksin. Jumala kuulee rukouksemme kun olemme vilpittömällä mielellä, ja toimimme sydämemme eli intuitiivisen mielen ohjauksessa.

Kirjoitin helmikuussa 2020 tekstissäni Minä luon itse oman todellisuuteni I kokemuksistani sairaalassa; tutkimuksista, syöpädiagnoosista ja näihin liittyvistä ajatuksistani. Erityisesti muistan tilanteen kun kotiuduin saraalasta ja olin kuolemanväsynyt vierasaineiden vaikutuksesta, joita elimistööni oli ruiskutettu ja lirutettu tutkimusten aikana. Minulla ei ollut voimia tehdä mitään. Niinpä uppouduin antaumuksella parantavaan musiikkiin ja meditoin koko viikonlopun. Sunnuntai-iltana reiteni ja ylävartaloni olivat tulipunaiset ja minulla oli tunne, että meditoinnin aikana elimistöni oli poistanut vierasaineet nopeutetussa menettelyssä.

Olin kuukausi aikaisemmin tilannut itselleni Aku Ankan, Ankkalinnan uutislehden, joka kuvaa maailman merkityksellisimpiä tapahtumia. Innoissani meditaation vaikutuksista kysyin itseltäni leikilläni, koska saan nähdä meditoivan Aku Ankan. Vajaan kolmen kuukauden kuluttua postiluukustani putosi Aku Ankka, jonka kansikuvan olen liittänyt tämän tekstin alkuun.

Meditaatio

Mielemme ja elimistömme luomisvoima ja kyky ylläpitää tasapainoa on uskomaton. Elimistömme on biosfääri, joka koostuu kymmenistä triljoonista soluista, jotka ovat älyllisiä olentoja. Niillä on kyky pitää yllä elimistön tasapainoa kun niillä on yhteys alkuenergiaan. Siksi on hyvin tärkeätä, että ihmiset kouluttavat egonsa kuuntelemaan elimistön syvimpiä kerroksia. Jotkut meditaation opettajat vertaavat ihmismieltä valtamereen; meren pinta aaltoliikkeineen ja myrskyineen kuvaa egoa. Meren (mielen) syvimmissä kerroksissa aaltojen liike (egon vaikutus) ei kuitenkaan tunnu, riippumatta aallokon voimakkuudesta.

Maaliskuussa 2014 kirjoitin tekstissä Toiminnallinen tunneäly ihmeellisistä kokemuksistani 1980-luvun alussa, jolloin sain varmuuden siitä, että kehossani on kaikki kunnossa. Olen käynyt mielessäni läpi tapahtumia ja muistan nyt, että sysäyksen kokemuksilleni antoi se, että olin tutustunut ensimmäisen kerran transsendenttista meditaatiota käsittelevään materiaaliin.

Maharishi Mahesh Yogi oli perustanut Yhdysvalloissa jopa koulun meditaatiotekniikan opettamiseksi. Innostuin opetuksista valtavasti ja ajattelin, että minun on opittava meditoimaan. Kävin jopa Helsingissä TM-yhdistyksessä hakemassa henkilökohtaisen mantran, jonka tarkoitus oli auttaa minua pääsemään syvemmälle itseeni.

Innostukseni loppui lyhyeen kun minua sijaiskodissani kiellettiin ehdottomasti sekaantumasta meditaation kaltaiseen harhautukseen. Olin asiasta täysin eri mieltä, mutta en pitänyt erimielisyyksiä riidan arvoisena asiana. Enhän oikeasti tiennyt, oliko meditointi hyödyllistä. Saadakseni kokemusta asiassa yritin kotikeinoin päästä samoihin tuloksiin, joista olin lukenut. Kukaan ei voi estää minua uppoutumasta sisimpääni.

Kristuksen kirkko

Suomen kielessä on sanonta ”Hiljaisissa vesissä isot kalat kutevat”. Se tahtoo sanoa, että ihmiset, jotka saavat paljon aikaiseksi eivät pidä suurta ääntä itsestään ja tekemisistään. Heidän ei tarvitse hakea hyväksyntää ja selkääntaputtelijoita itsensä ulkopuolelta. He uskovat arvostelukykyynsä ja ilmentävät koko olemuksellaan sisäistä todellisuuttaan ja rauhaansa.

Siihen meidän kaikkien tulisi pyrkiä. Luottaa itsemme ja toistemme arvostelukykyyn. Maailmanlaajuisen informaatiosodan aikana totuus on kaikkien ulottuvilla sensuurista huolimatta. Totuuden julkitulemisen voi estää vain itsesensuuri. Seuraavan kerran kun syytät muita valeuutisten ja salaliittoteorioiden levittämisestä ja vaadit muita todistamaan väittämänsä muista, että kukaan meistä ei ole täällä opettamassa tai käännyttämässä muita. Ainut, mitä voimme tehdä on kertoa vilpittömästi sisäisestä todellisuudestamme. Muut ymmärtävät kyllä, jos ovat ymmärtääkseen.

Arkkipiispa Vigano puhuu eräällä videolla, että Jeesuksen Kristuksen kirkko on vakavan hyökkäyksen kohteena. Jotkut jopa sanovat, että asiat ovat edenneet siihen pisteeseen, että ihmisen olemus ikuisena olentona muuttuu. On kuitenkin muistettava, että ihmisen toiminnan seurauksena energia/materia vain muuttaa muotoaan. Kukaan ei voi tuhota alkuenergiaa, joka on meidän syvin olemuksemme.

Arkkipiispa Viganolle Kristuksen kirkko on katolinen kirkko, joka pitää päämajaansa Vatikaanissa. Todellinen Kristuksen kirkko on kuitenkin sydämessämme, eikä sille ole vastusta tässä maailmassa; Mitä heikompi egon vaikutus, sitä voimakkaammin Jumala vaikuttaa elämässämme. Jeesus sanoo: ”Joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon palvelijanne.” (Matteus 20:26)

Ehtymätön elämän lähde

Kiinaa pidetään maailman totalitaarisimpana maana ja sen diktatuurin huipentumana pidetään sosiaalista luokitusjärjestelmää (social credit system), jolla valvotaan kansalaisten tekemisiä 24/7. Tätä pidetään selvänä osoituksena siitä, että Kiina haluaa ’omistaa’ kansalaisensa ja sanella heille, mitä saa ja ei saa tehdä.

Asia ei kuitenkaan ole näin yksioikoinen. Omien havaintojeni mukaan Kiina ei halua omistaa kansalaisiaan siinä mielessä, että se pyrkisi hallitsemaan heidän luomisvoimaansa. Mistä tiedän tämän? Siitä, että Kiina tuntuu olevan ainoa suurvalta maailmassa, joka ei sensuroi sivustoani. Menneinä vuosina tällä sivustolla käyvät vierailijat ovat olleet pääasiassa Yhdysvalloista. Myös Saksasta, Venäjältä ja EUsta on ollut kävijöitä.

Tänä vuonna vierailijat ovat olleet enimmäkseen Kiinasta kun taas liikenne muualta on lähes tyrehtynyt. Kevään ja kesän aikana oli päiviä, jolloin oli luettu vain kiinankielisiä tekstejä. Google Analytics ilmoitti välillä, että sivustollani oli käynyt edellisen kuukauden aikana runsas 300 vierailijaa. CloudFlare kuitenkin näytti, että vierailijoita oli yli 8000. CloudFlare oli kuitenkin rekisteröinyt useimmat kävijät amerikkalaisiksi. Sivuston oman laskurin mukaan valtaosa vierailijoista oli Kiinasta.

Luoja tietää kuinka luotettavia netin kävijälaskurit ovat. Itse olen kuitenkin tehnyt päätelmiä siitä, mitä valtaapitävät haluavat meidän tietävän ja mitä eivät. Tämän sivuston pääteema on henkinen kasvu ja toivon, että omat kokemukseni auttavat myös toisia aktivoimaan sisäiset voimavaransa. Etenkin länsimaissa vallalla tuntuu olevan pyrkimys tukahduttaa tämänkaltaisen tiedon leviäminen. Kenties se johtuu valtaapitävien ymmärryksestä, että jos ihmiset antaisivat sisäisen navigaattorinsa ohjata itseään he eivät olisi niin helposti manipuloitavissa toteuttamaan heidän kyseenalaisia poliittisia agendojaan.

Maailmassa on vain kahdenlaisia ihmisiä; niitä, jotka haluavat hallita muita ja orjuuttaa muut toteuttamaan omia päämääriään ja niitä, jotka haluavat palvella muita ja auttaa ihmisiä kasvamaan itsensä parhaimmaksi versioksi. Uskon, että suurin osa ihmisistä kuuluu tähän toiseen ryhmään. Diktatuureja on myös kahdenlaisia: joissakin hallintoalamaiset ovat mielivaltaisen alistuksen ja orjuutuksen kohteina. Toisissa valtio ja sen johtohenkilöt tiedostavat vastuunsa kansan palvelijoina ja ovat johtajina omaksuneet vahvan roolin. He haluavat turvata kaikille hyvän toimintaympäristön, eivätkä siedä yhteiskuntaa mädättäviä elementtejä. Uskon, että Kiina kuuluu tähän ryhmään.

Useita vuosia sitten katsoin esityksen, jossa entinen maailmanpankin pääjohtaja James Wolfensohn puhuu maailmanlaajuisesta sosiaalis-taloudellisen painopisteen muutoksesta. Silloisten ennusteiden mukaan kehitysmaat ja maailman vähiten omistava väestönosa tulee yhä enemmän osalliseksi maailman vauraudesta. James Wolfensohn valitti sitä, että länsimaiden tuottava teollisuus, tekninen ylivoima ja suuri osa palvelujen tuotosta on siirtynyt kehitysmaihin, eikä länsimaille jää mitään elämän ylläpitämiseksi.

Tältä asia näyttää, jos ajattelee että hyvinvointi ja elämää ylläpitävät asiat ovat aineellisessa maailmassa ja vauraudessa. Kansalaiset ovat kuitenkin valtion arvokkain pääoma. Ihmiset ovat ehtymätön luonnonvara, jonka luomisvoima on rajaton. Oman menestyksen vuoksi on äärimmäisen tärkeää, että luomisvoimamme saa kehittyä vapaasti omilla ehdoillaan rauhallisessa sosiaalisessa ympäristössä, omia lainalaisuuksiaan noudattaen.

Arkkipiispa Vigano sanoo, että todellinen suuri nollaus (The Great Reset) on se, että ihmiset löytävät Jumalan luo, toisin sanoen jumalallisen puolen itsestään. Nykyisten sulkutilojen aikana ihmisillä on erinomainen tilaisuus tehdä kvanttihyppy sydämeensä.

Lue myös:

Minä luon itse oman todellisuuteni I
Toiminnallinen tunneäly

Videot:

Sleeping Great Tit

Abraham Hicks: Do this before December 2021
Jean Nolan (Inspired): Those Who Listen To IT Will Live In The Golden Future

Transcendental Meditation Technique – A Complete Introduction
David Lynch: Here’s Why Some People See A World Others Don’t
James Wolfensohn (Former World Bank President): Big Shift Coming