Eduskunta hylkäsi toukokuun alussa kansalaisaloitteen eutanasian laillistamiseksi Suomessa. Aivan kuin päättäjät olisivat halunneet pyytää anteeksi kielteistä päätöstä kun he selittivät, että tarkoitus on keskittyä kehittämään parempia keinoja saattohoitoon. On hassua, että meillä saattohoitoa – siis hoitotoimenpiteiden lopettamista tietyssä sairauden vaiheessa – pidetään normaalina asiana. Joissakin vähemmän ihmisoikeuksia kunnioittavissa maissa, kuten Kiinassa saattohoito on laissa kielletty.

En ole perehtynyt tarkemmin Kiinan lainsäädäntöön, enkä tiedä mikä on saattohoidon kiellon takana. Tervettä järkeä käyttäen logiikkani kuitenkin sanoo, että Kiinassa, jossa yhteiskunnan etu menee yksilön edun edelle, sairauksilla ja potilailla on tärkeä tehtävä kokonaisuuden kannalta. Lääketiede voi kehittyä ja kehittää parempia hoitokeinoja vain sairauksia hoitamalla. Jos jokainen vakavasti sairastunut haluaisi saattohoitoa tai armomurhan, lääketieteen kehitys tyssäisi siihen.

Voidaan olla eri mieltä siitä, pitäisikö yhteiskunnan etu mennä yksilön edun edelle. Tosiasia kuitenkin on, että yksilöllä on arvoa ainoastaan suhteessa yhteiskuntaan ja yhteisöön, jossa hän elää. Itse jouduin tämän asian kanssa vastatusten 40 vuotta sitten kun sain aivoinfarktin, joka jätti jälkeensä vakavan kommunikointi ja liikuntarajoitteen. Ajatellessani itseäni yksilönä oli yhdentekevää, jatkoinko elämääni, vai teinkö itsemurhan kun elämältäni näytti pudonneen pohja pois.

Kun taas ajattelin itseäni yhteisön jäsenenä näkökulma oli aivan toisenlainen: Olin ainutlaatuinen, sillä kellään ei ollut minun kokemusmaailmaani, eikä täysin samanlaisia mielleyhtymiä asioihin. Ajatusmaailmani oli erilainen. Tämä oivallus sai minut arvostamaan itseäni yksilönä. Ajattelin, että oli kokemukseni kuinka negatiivinen tahansa halusin toimia oman elämäni ja yhteisön rakentamiseksi.

Mielestäni maassamme ei ole niinkään tarve kehittää saattohoitoa. Kunhan päättäjät saisivat edes perusterveydenhoidon ja erikoissairaanhoidon ajan tasalle. Keskittyisivät siihen, sillä vielä ei ole tehty lähestulkoonkaan kaikkea tehokkaan hoidon varmistamiseksi. Parasta saattohoitoa olisi se, ettei sitä tarvittaisi ollenkaan kun ihmiset tervehtyisivät ja voisivat elää sairauksistaan ja rajoitteistaan huolimatta.

Ihmeellinen kannabis

Näin yli 10 vuotta sitten Youtubessa videoita, joissa ihmiset kertoivat, että olivat kannabiksen avulla parantaneet syöpänsä. Näin jopa videon, jossa opastettiin kannabisöljyn (THC) teko. Joillekin oli myönnetty kannabiksen lääkekäyttö ja he polttivat sitä lievittääkseen kipujaan.

Josh Stanley, joka vuonna 2010 oli mukana laatimassa sääntöjä ja määräyksiä kannabiksen lääkekäytön laillistamiseksi Coloradon osavaltiossa sanoo vuonna 2013 pitämässään TED-puheessa, että kannabiksen lääkekäytön laillistamisella oli lieveilmiöitä, kuten hirvittävä selkäkipuepidemia yliopiston kampuksella.

Tämän vuoksi hän päätti veljiensä kanssa jalostaa kannabislajikkeen, jossa on mahdollisimman vähän psykoaktiivista THCtä (tetrahydrocannabinol) ja mahdollisimman paljon kasvin parantavaa ainesosaa CBDtä (cannabidiol). Veljekset onnistuivat jalostusprojektissaan tammikuussa 2012. Helmikuussa 2012 he päättivät kokeilla kasvin vaikutusta Charlotte Figin tapauksessa.

Charlottella oli todettu vaikea epilepsia hänen ollessaan kolmen kuukauden ikäinen. Kun Stanleyn veljekset oppivat tuntemaan hänet, hän oli 5-vuotias. Epilepsiakohtaukset olivat pahimmillaan, noin 400 kohtausta viikon aikana, minkä vuosi Charlotte eli käytännössä suurimman osan ajasta katatonisessa tilassa, oli siis toimintakyvytön. Lääkärit eivät pystyneet tilannetta parantamaan ja vanhempia kehotettiin valmistautumaan lapsensa kuolemaan.

Näihin aikoihin Figin perhe otti yhteyttä Stanleyn veljeksiin, jotka olivat juuri saaneet jalostettua kannabiskasvin ilman sen huumaavaa ainesosaa. Kun veljekset aloittivat Charlotten kannabishoidon he saivat nähdä kasvin hämmästyttävän vaikutuksen. Charlotten epilepsiakohtaukset jäivät lyhyessä ajassa melkein kokonaan pois ja hänestä tuli toimintakykyinen tyttö.

Stanleyn veljekset olivat alunperin antaneet jalostamallensa kannabislajikkeelle nimen ’The Hippie’s Disappointment’, mutta nähtyään sen vaikutuksen Charlotten tapauksessa he antoivat sille nimen ’Charlotte’s Web’. Charlotte ei ole kuitenkaan yksittäistapaus, jossa kasvin hämmästyttävät vaikutukset ovat tulleet ilmi. Joissakin tapauksissa vaikutukset ovat jopa paremmat.

Tulosten innoittamina Stanleyn veljekset perustivat yleishyödyllisen yhteisön ’Realm of Caring’, jonka tarkoituksena on lisätä ihmisten tietoisuutta kannabiksen parantavista vaikutuksista ja edistää sen käyttöä lääkkeenä, sekä lisätä tutkimustyötä kannabiksen parissa.

Kannabiksen lääkinnällistä vaikutusta on tutkittu hyvin vähän kasvin demonisoinnin vuoksi. Sen verran kuitenkin tiedetään, että CBD vaikuttaa ihmisen sisäsyntyisessä endokannabinoid-järjestelmässä elimistön informaatiojärjestelmää ja luonnollista energiakiertoa tukien ja pyrkii palauttamaan elimistön fysiologisen tasapainon (homeostasis).

Elimistömme tuottaa luontaisesti kahta kannabinoidia mm. meditoidessa (bliss molekyyli) ja solujen pinnoilla on reseptoreja CBDtä varten. Tämä tarkoittaa, että elimistömme on varustettu ottamaan vastaan kannabinoidit, ne ovat kirjaimellisesti luonnon lääke.

Kirjoitin neljä vuotta sitten artikkelissani Toiminnallinen tunneäly kokemuksistani tehtyäni vuonna 1982 viikon ajan intensiivisesti täydellisen rentoutumisen harjoituksia. Tein harjoitukset lattialla maaten ja käytännössä olin koko ajan meditatiivisessa tilassa. Vasen puoli kehostani on halvaantunut, ja siihen aikaan kehoni oikea ja vasen puoli tuntuivat selkeästi erilaisilta. Maatessani sängylläni eräänä iltana viikon rentousharjoitusten (meditaation) jälkeen tunne kehoni molemmilla puolilla oli samanlainen.

Käännyin selälleni ja nostin vasenta jalkaani, jota yleensä pystyin nostamaan vain muutaman sentin alustaltaan. Hämmästykseni oli suunnaton kun se nousi kevyesti 90 asteen kulmaan. Aivoinfaktista ja hämmennyksestäni huolimatta kehoni endokannabinoid-järjestelmä toimi ilmeisesti hyvin.

Jatkoa seuraa…

Lue myös:

Tasapainoinen elämä omilla ehdoilla

Toiminnallinen tunneäly

Videot::

The Inside Story of Cannabidiol – What are the Benefits of CBD?

Dr Michelle Bean (Silicon Valley Health Institute): Health Benefits of CBD Oil

Cannabis Is In Your DNA

Dr. William Courtney: Raw Cannabis Advantages

Josh Stanley: The surprising story of medical marijuana and pediatric epilepsy

Charlotte’s Web and Zaki’s Journey

Megan Elizabeth: What Happened To My Body | 60 Days of CBD Oil

Cannabis Changed This Autistic Toddler’s Life Forever

Man With Parkinson’s Tried CBD For The First Time

Sharon Kelly: Cannabis Killed My Terminal Stage IV Lung Cancer

Reverse Stroke | Amazing New Stroke Cure