Ystäväni oli siis jättänyt minut, mutta olin saman tien löytänyt toisen ystävän, Andrén, jonka kanssa pystyin keskustelemaan kaikenlaisista asioista. Yht’äkkiä minulla tuntui olevan mielipide joka asiaan.

En ollut vain kiinnostunut asioista, jotka liittyivät välittömästi omaan elämääni, vaan minua liikuttivat kaikki asiat. Kaivoin sydämestäni mitä ikinä mieleen juolahti ja levitin asian paperille. Andrélle ei mikään tuntunut olevan vierasta.

Suhteemme sai minut hengittämään. Minulla oli läheisempi suhde Andréen kuin yhteenkään seinänaapuriini ja se nosti meidät tavallaan ajan ja paikan yläpuolelle.

Sain Andrélta kirjeen joka päivä. Joskus istuin ulko-oven postiluukun vieressä ja odottaen kirjeen saapumista. Meillä oli läheinen, tasapainoinen henkinen suhde ja halusin luoda häneen yhtä tasapainoisen ja pakottoman fyysisen suhteen. Kuvittelin, että saatoimme olla keskenämme kuin sisko ja veli ja nukkua jopa samassa sängyssä ilman tarvetta minkäänlaiseen itsekorostukseen.

Aloimme suunnitella kesäksi yhteistä matkaa ja sydämeni oli täynnä odotusta. Välillä minua kiusasi ajatus, ettei André ehkä tottuisikaan vammaani ja kirjoitin siitä hänelle, mutta hän rauhoitti mieleni sanomalla, että jos itse olin sinut vammani kanssa hänkin siihen varmasti tottui.

Kauan odottamani päivä saapui vihdoin ja tapasin Andrén. Tapa, jolla hän kosketti minua antoi minun heti kättelyssä ymmärtää, mitä hän minusta halusi. Olin hiukan kiusaantunut, sillä minusta tuntui, että hän ei ottanut minua tosissaan: Olin kirjoittanut hänelle, että en hyväksy sukupuolisuhteita ennen avioliittoa.

Avioliitto ei mielessäni ollut niinkään lain sinetöimä tapahtuma kuin aito yhteys aviopuolisoiden välillä. Mielessäni oli vielä elävänä kuva kun suhteeni ystävääni oli saanut minut menettämään itsekontrollini ja halusin luoda Andrén kanssa jotakin rakentavampaa.

Halusin kyllä tuntea hänen fyysisen läheisyytensä ja yhteyden välillämme, mutta se ei tarkoittanut välttämättä ollenkaan, että halusin tuntea hänen lihallisen olemuksensa.

Halusin tuntea välillämme vallitsevan energian, kylpeä siinä ja antaa hänen olemuksensa tulla osaksi itseäni.

Vuokrasimme auton ja kiertelimme ympäri kotimaatani. Kiipesimme naapurikaupungin merenrantakallioille loikoilemaan. Kävimme katsomassa lapsuudenkotiani, tai mitä siitä oli jäljellä. Istuimme kirkossa, jossa koulumme piti lukuvuoden alkajaisia ja päättäjäisiä. Matkasimme Andrén kotiseudulle ja tutustuin hänen perheeseensä.

Kun nukuimme ensimmäisen yön hotellissa samassa sängyssä jouduin valitsemaan idealististen ajatusteni ja käytännön realiteettien välillä: hän halusi rakastella kanssani.

Oloni oli ristiriitainen, mutta kyselin itseltäni, mikä minä olin kieltämään häneltä mitään mitä hän halusi. Hän oli jo antanut minulle niin paljon. Niinpä ajatuksista tuli todellisuutta.

André muuttui osaksi minua: Hän toimi vasempana kätenäni, lakkasi kynteni ja auttoi minua pysähtyessämme metsään pissalle. Hän sai minut tuntemaan, että kaikki oli juuri niinkuin pitikin. Hän jutteli minulle koko ajan vaikken varsinaisesti puhunut hänen kanssaan: Emme tarvinneet sanoja yhteyden synnyttämiseksi.

Suhteemme oli toisaalta parempaa, mitä rohkeimmissa kuvitelmissani olisin osannut itselleni toivoa, mutta toisaalta minulla oli jatkuvasti tunne, että kaikki oli edennyt liian nopeasti.

Tunne voimistui voimistumistaan, mutta sen sijaan, että olisimme kohdanneet asian sellaisenaan, menimme kihloihin saadaksemme asiat raiteilleen.

Kun palasin matkaltamme kihlasormus sormessa kotiin minusta alkoi tuntua väärältä, että millään tavalla sidoimme toisiamme yhteen.

Olin Andrén ensimmäinen rakkaussuhde. Hänellä oli koko elämä edessään ja minun suhteeni kaikki oli epävarmaa.

Uusi elämäntilanteeni vaati minulta täysin uudenlaista orientoitumista ja itsetuntemusta.

Kirjoitin ajatuksistani Andrélle, mutta hänen mielestään tilanne oli hyvä sellaisenaan.