Marleyn tarina
”Eläinpoliisit” (Animal Cops) on TV-ohjelma, joka takuuvarmasti saa minut aina hyvälle tuulelle. Ohjelmassa eläinsuojelijat ja viranomaiset ottavat huostaan kaltoin kohdeltuja eläimiä, antavat niille tarvittavan lääkinnällisen hoidon ja etsivät kullekin eläimelle uuden isännän, jolla on käytössään resurssit, jotka eläimen hoito ja ylläpitäminen vaatii.
Pari kuukautta sitten näin jakson, jossa eläinsuojelijat saivat hoitoonsa kadulta löytyneen pienen koiran, jonka turkki oli yltä päältä niin pahasti takkuuntunut ja paakkuuntunut, että se muodosti usean senttimentrin paksuisen kilven. Kilven alta näkyi vain koiran kuono, kieli ja etuhampaat, mutta koira tuskin pystyi itse näkemään mitään tai tuntemaan kosketusta, eikä se pystynyt avaamaan kunnolla leukojaan. Se oli hyvin aggressiivinen, eikä tahtonut antaa hoitajien edes koskettaa itseään.
Hoitajat antoivat koiralle nimen Marley. Heiltä kului puolitoista tuntia sen turkiskerrosten poistamiseen. Paakkuuntunut turkki oli haitannut Marleyn raajojen liikkumista ja estänyt verenkierron niin, että sen jalat olivat vereslihalla. Ei ole vaikea kuvitella kuinka kivuliasta sille on ollut pelkästään seisominen.
Kun Marley vapautui tukalasta turkistaan ja sen haavat paranivat, myös sen luonne muuttui täydellisesti. Siitä tuli leikkisä, ystävällinen koira, jollainen se varmasti oli ollut alun alkaenkin.
Egon korostus
Marley vapautui tukalasta turkistaan, mutta useimmat ihmiset elävät samanlaisten paakkuuntuneiden kerrosten alla, vieläpä vapaaehtoisesti. He ovat kykenemättömiä tuntemaan isäntänsä, universumin hienoimpien energioiden kosketuksen. Heillä ei ole sen vertaa myötäelämisen taitoa, että he kykenisivät näkemään maailman rakkaimman lemmikkinsä näkökulmasta.
Heille lemmikki on kuin vaate, joka korostaa heidän omaa egoaan. Mitä ”persoonallisemman” näköinen lemmikki, sitä parempi. He kuvittelevat lemmikkinsä olevan luontokappale, jonka evoluutio on muokannut sellaiseksi kuin se on. Näin ollen se ei tietenkään tarvitse muuta huolenpitoa kuin ruokaa ja juomaa ja säännöllistä liikuntaa.
Tämä on kuitenkin kaukana totuudesta. Koirarodut ovat ihmisen jalostuksen tulosta ja monet niistä eivät selviä luonnossa itse. Kun monet antavat koiransa turkin kasvaa ”luonnonmukaisesti” niin, ettei koira näe mitään otsatukkansa takaa, se on mielestäni yhtä luonnonmukaista kuin sokeana syntynyt koira.
Egon maatuvat kerrokset
Nähtyäni Marleyn tarinan minulle muistui mieleen heinäkuussa 2015 kirjoittamani artikkeli ”Jumalan temppeli sydämessäni”, jossa kirjoitan, että jumalallinen puoli meissä on kuin metsän siimeksessä piilossa oleva vanha kaivo, jonka kansi on täysin sammalen, lehtien ja risukon peitossa. Päällisin puolin kukaan ei arvaa, että pintakerrosten alla on kaivo, ehtymätön elämän lähde.
Pintakerrokset ovat egon tietoisuuden tasoja. Meidän tarvitsisi tehdä vain yksi järkähtämätön päätös ja toimia päättäväisesti kaivon kannen puhdistamiseksi sitä peittävästä kasvustosta ja maatuvista kerroksista, jotka ovat egon virityksiä. Koko olemuksemme muuttuisi ja voisimme ammentaa rajattomasti elämän lähteen vettä.
Lue myös:
Jumalan temppeli sydämessäni
Video:
Marley’s Story